Takaisin arkistosivulle
26.5.2020 | Blogit

Teknisen managerin työssä yhdistyvät asukkaiden kuunteleminen, ongelmien ratkaisu ja liikkuva työ

Petri Turunen, tekninen manageri

Teknisenä managerina huolehdin huoneistojen korjauksista, muuttoihin liittyvistä isommista remonteista sekä kiinteistöjen vuosikorjauksista, kuten suunnitelmallisista korjauksista sisätiloihin, ulkotiloihin ja pihoille. Tällaisia ovat esimerkiksi porrashuoneiden maalaukset, saunatilojen uusimiset, lukkojen sarjoitukset tai julkisivun elementtisaumaukset. Vastuulleni kuuluu näiden hankkeiden kilpailutus ja vetäminen.

Töihin tullessa ei koskaan tiedä, mitä päivä tuo tullessaan, sillä asukkaiden tekemät vikailmoitukset ovat hyvinkin monipuolisia ja nämä tulevat minulle ratkottavaksi. Yön aikana on saattanut vaikkapa valua vettä katosta, jolloin heti aamusta ryhdytään selvittämään vesivahingon aiheuttajaa. Tehtäväni on tällöin tilata kosteuskartoitus, kontaktoida asukas ja huolehtia tarvittavista jatkotoimenpiteistä.

Parasta työssäni onkin erilaisten ongelmien ratkaiseminen ja se, kun asukas tulee tyytyväiseksi ja tykkää asua meillä.

Liikun lähes päivittäin kiinteistöillä tarkastamassa asukkaiden, huoltoyhtiön ja vuokrausmanagereiden tekemiä vikailmoituksia. On kyse sitten pienestä tai isommasta asiasta, asukasta pitää kuunnella ja muistaa, että kyse on hänen kodistaan. Parhaiten selviää, kun kuuntelee asukasta ja juttelee tämän kanssa.

Voisi kuvitella, että työni on samanlaista kuukaudesta toiseen, mutta aina tulee vastaan jotakin uutta, jota ei ole ennen osunut kohdalle. Parasta työssäni onkin erilaisten ongelmien ratkaiseminen ja se, kun asukas tulee tyytyväiseksi ja tykkää asua meillä.

Olen ollut rakennusalalla koko työurani ajan ja Kojamolla seitsemän vuotta. Viihdyn täällä, sillä työni on tarpeeksi liikkuvaa ja saan olla sopivassa suhteessa kentällä ja konttorilla. Tietysti omassa työssä motivoivat myös kivat työkaverit ja tosi hyvä tiimi.

Petri Turunen

tekninen manageri

Turunen on toiminut Kojamolla pääkaupunkiseudun kohteiden teknisenä managerina vuodesta 2013 alkaen. Ota yhteyttä: petri.turunen@kojamo.fi