Takaisin arkistosivulle
21.9.2020 | Blogit

Minkälaisia koteja Helsinkiin rakennetaan tulevaisuudessa?

Ville Raitio, Liiketoimintajohtaja

Helsingin kaupunki laatii parhaillaan uutta asumisen ja maankäytön ohjelmaa, joka määrittää kuinka paljon ja millaisia asuntoja Helsinkiin rakennetaan lähivuosina.

Helsingin kaupungin asunto-ohjelmalla on merkittävä vaikutus koko Suomen työmarkkinoiden toimivuuteen ja Helsingin talousalueen elinvoimaan.

Helsinki tavoittelee 7000 uuden asunnon rakentamista vuodessa. Määrä vastaa Helsingin väestönkasvua kuluneen vuosikymmenen aikana, mutta kasvuennusteiden perusteella tavoite voisi olla kunnianhimoisempi. Vaikuttavin keino varmistaa asumisen kohtuuhintaisuus on rakentaa riittävästi koteja.

Ohjelma sisältää useita arvokkaita tavoitteita, kuten segregaation ehkäisy sekä vastuullisen rakentamisen edistäminen. Perheasuntojen määrän huomattava lisääminen ja tiukka säätely siitä, kuinka paljon rakennetaan omistusasuntoja, vuokra-asuntoja tai yhteiskunnan tukemia vuokra-asuntoja, johtaa helposti asuntojen hintojen nousuun. Mitä enemmän vastataan rakentamisella asuntojen kysyntään, sitä vähemmän hinnat nousevat. Hallinnolliset päätökset harvemmin osuvat oikeaan.

Uuden linjauksen myötä kaupungin omistamat tontit sääntelemättömään omistus- ja vuokra-asuntotuotantoon luovutetaan jatkossa pääsääntöisesti vuokratontteina ja vain erityisen arvokkailla alueilla tontit myydään. Vuokratontti on taas yksi lisätekijä, joka nostaa asumisen kustannuksia ja tämän vuoksi mahdollisuus tontin ostoon tulisi säilyttää.

Asuntokunnat pienenevät – rakennetaan lisää suuria asuntoja

Helsinki tavoittelee asumisväljyyden nimissä uusien asuntojen tuotannossa huomattavan korkeaa osuutta suuremmille, vähintään kahden makuuhuoneen asunnoille. Esimerkiksi omistusasuntotuotannon osalta tavoitteena on, että 40-50 prosenttia valmistuvista asunnoista on näitä suurempia asuntoja.

Samanaikaisesti kuitenkin 80 prosenttia helsinkiläisistä asuntokunnista on joko yhden tai kahden hengen kotitalouksia. Käännettä suurempiin asuntokuntiin ei ole myöskään näköpiirissä, sillä syntyvyyden laskun ja väestön ikääntymisen myötä pienten asuntokuntien määrä pysyy korkeana myös tulevaisuudessa.

Myöskään nykyisessä asuntotarjonnassa ei vaikuttaisi olevan merkittävää vinoumaa, sillä nykyisellään kaikista helsinkiläisistä asunnoista 40 prosenttia on vähintään kolmen huoneen asuntoja, kun taas yli kahden hengen asuntokuntia on 20 prosenttia kaikista asuntokunnista.

Tilastojen perusteella on siis vaikea löytää vankkoja perusteita suurempien asuntojen pakkotuotannolle. Pahimmillaan tarpeettoman suuret asunnot nostavat sekä asumisen kustannuksia että ympäristöpäästöjä.

Jäykkien huoneistojakaumavaateiden sijaan tulee luottaa enemmän siihen, että markkinat vastaavat ihmisen kysyntään.

Yli puolet uusista asunnoista tuettua tuotantoa

Vuosittaisesta 7000 asunnon tavoitteesta 55 prosenttia on säädeltyä ja tuettua tuotantoa eli alle puolet tuotannosta jää markkinaehtoiselle asuntotuotannolle. Kun vapaarahoitteisen asuntotuotannon tonttimaa on rajoitettu, tämä nostaa vuokria ja asuntojen hintoja.

Helsinki kasvaa voimakkaasti muiden pohjoismaisten metropolien rinnalla. Kaupungistuminen on globaali trendi, jota ei koronaepidemiatkaan käännä. Kaupungistuminen, työn perässä muutto kasvukeskuksiin sekä riittävä asuntotarjonnan kasvattaminen ovat tärkeitä moottoreita koko Suomen ja erityisesti pääkaupunkiseudun kasvulla ja hyvinvoinnille. Haluamme olla vahvasti tukemassa Helsingin kasvua tarjoamalla ihmisten tarpeiden ja toiveiden mukaista kaupunkiasumista.

Ville Raitio

Liiketoimintajohtaja, Omistaminen ja sijoittaminen

s. 1978,
Suomen kansalainen
kauppatieteiden maisteri, EMBA

Raitio on toiminut Kojamon omistuksista sekä sijoituksista vastaavana liiketoimintajohtajana vuodesta 2019. Aikaisemmin Raitio on toiminut Aberdeen Standard Investmentsissa mm. Suomen maajohtajana sekä Pohjoismaisista kiinteistösijoituksista vastaavana johtajana vuosina 2013–2019. Tätä ennen hän toimi muun muassa sijoituksista vastaavana partnerina ATP Real Estatella vuosina 2007–2013 ja tutkimusjohtajana INREVillä vuosina 2004–2007.