Takaisin arkistosivulle
17.4.2020 | Blogit

Kasvatan Kojamon asuntomäärää uusia asuinkerrostaloja hankkimalla

Elina Sillanpää, hankekehityspäällikkö, Omistaminen ja sijoittaminen

Hankin kohteita, joihin voi rakentaa tai kehittää uusia asuinkerrostaloja ja näin vaikutan siihen, että asiakkaillemme on tarjolla asuntoja heidän haluamiltaan sijainneilta. Kojamolla saan olla hyvällä porukalla mukana erityyppisissä kiinteistökehityshankkeissa ja näin vaikuttamassa asuntomäärämme kasvamiseen sekä paremman kaupunkiasumisen luomiseen.

Hankittavat kohteet ovat tyypillisesti rakennusliikkeiltä avaimet käteen -periaatteella hankittavia kerrostaloja (KVR-hankkeet) tai elinkaarensa päässä olevia rakennuksia, jotka puretaan ja joihin tehdään asuinkerrostalon salliva kaavamuutos ja rakennetaan uusi asuinkerrostalo. Rakennusten käyttötarkoitusta voidaan myös muuttaa esimerkiksi niin, että toimisto muutetaan asunnoksi. Lisäksi teen kannattavuuslaskentoja olemassa olevan asuntokantamme muutoksiin, esimerkiksi purkuun ja uudelleen rakentamiseen.

Kojamo on uudistusmyönteinen yritys, joka haluaa olla oikeasti edelläkävijä ja tehdä parempaa kaupunkiasumista vastuullisesti.

Vaikka hankkeet ovat tosi eri tyyppisiä, niin silti ne sisältävät aika paljon samoja asioita. Kaikissa hankkeissa pitää teettää suunnitelmat ja tehdä suunnittelunohjausta niin, että saamme asuntoja, jotka vastaavat asiakkaiden tarpeisiin. Lisäksi jokaisesta hankkeesta tehdään kannattavuuslaskelma. Työni haaste on se, että siinä joutuu tehdä paljon oletuksia tulevasta.

Uuden kohteen hankkiminen sisältää aina paljon tutkimista. Täytyy olla perillä alueen markkinatilanteesta, alueen kehittymisestä ja ottaa selvää esimerkiksi kaavoitus-, rakennus- ja infrahankkeista, palveluiden saatavuudesta sekä naapurustosta. Kojamon talouden tilanne on hyvä ja Kojamo haluaa kasvaa asuntomäärää lisäämällä. Kojamo nähdäänkin hyvänä kumppanina asuinrakennushankkeisin.

Kojamo on uudistusmyönteinen yritys, joka haluaa olla oikeasti edelläkävijä ja tehdä parempaa kaupunkiasumista vastuullisesti. Minulle se näkyy niin, että saadaan kokeilla uutta sekä lähteä mukaan uniikkeihin asuinhankkeisiin tavanomaisten hankkeiden lisäksi.

Tähänastisen Kojamo-urani kohokohta oli maaliskuun alussa, kun allekirjoitimme yhteistyösopimuksen 676 asunnon ostamisesta sisältäen Kalasatamaan tulevan tornitalon ja viisi muuta kohdetta pääkaupunkiseudulla. Vielä pitäisi vain malttaa odottaa, että nämä upeat vuokrattavat Lumo-asunnot valmistuvat!

Elina Sillanpää

Hankekehityspäällikkö, Omistaminen ja sijoittaminen

Sillanpää on toiminut hankekehityspäällikkönä Kojamolla vuodesta 2017 lähtien.

Ota yhteyttä: elina.sillanpaa@kojamo.fi