Takaisin arkistosivulle
2.3.2023 | Mediatiedotteet

Kojamo Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2022 on julkaistu

Kojamo Oyj Mediatiedote 2.3.2023 klo 10:00

Kojamo Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2022 on julkaistu

Kojamo on julkaissut vuosikertomuksensa vuodelta 2022 sisältäen yrityksen vastuullisuusraportin. Vuosikertomus tarjoaa tietoa Kojamon liiketoiminnasta, toimintaympäristöstä sekä strategian ja vastuullisuustyön etenemisestä.

Kojamon vuosikertomus vuodelta 2022 on julkaistu ja se löytyy osoitteesta kojamo.fi/vuosikertomus2022. Vuosikertomuskokonaisuus sisältää vuosikertomuksen lisäksi 15.2.2023 julkaistun hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin.

Osana vuosikertomusta löytyy myös Kojamon vastuullisuusraportti, jossa kerrotaan yrityksen vastuullisuuden sitoumuksista ja tavoitteista sekä vastuullisuustyön etenemisestä.
 

Strategista vastuullisuustyötä tavoitteiden mukaisesti

Kojamo on vastuullisuusohjelmassaan sitoutunut kiinteistöjensä hiilineutraaliin energiankäyttöön vuoteen 2030 mennessä ja vastuullisuustyö on jatkunut tavoitteiden mukaisesti vuoden 2022 ajan.

Energiatehokkuuteen sekä päästöjen vähentämiseen tähtäävien toimenpiteiden osalta tuloksia on nähtävissä muun muassa keskeisen vastuullisuusmittarin, asuntokohtaisen hiilijalanjäljen osalta, joka pieneni jo neljättä vuotta peräkkäin. Lisäksi Kojamo lanseerasi vuonna 2022 Lumo-kotien asukkaille uusia vastuullisen elämäntavan mahdollistavia palveluita; hiilijalanjälkitestin ja Nollaa lämmityksen hiilijalanjälkesi -palvelun.

Kojamo ja Lumo-kodit osallistuivat myös valtakunnalliseen Astetta alemmas -energiansäästökampanjaan asukkaille suunnatun mittavan viestintäkampanjan muodossa jakamalla käytännön energiansäästövinkkejä pitkin lämmityskauden.

Kattava vastuullisuusraportointi ja raportin varmennus

Kojamo tähtää korkeatasoiseen ja kattavaan vastuullisuusraportointiin, ja raportoi GRI Standards ja EPRA sBPR -kehyksiä hyödyntäen sekä osallistuu vuosittain kansainväliseen kiinteistöalan Global Real Estate Sustainability Benchmark (GRESB) -vastuullisuusarviointiin.

Vuoden 2022 ajalta Kojamo on tehnyt toimintaansa ilmastonmuutokseen liittyvien riskien osalta entistä näkyvämmäksi kehittämällä raportointiaan Task Force on Climate-Related Financial Disclosures (TCFD) -suositusten mukaisesti. Kojamo raportoi päättyneeltä vuodelta vapaaehtoisesti myös EU-taksonomian kelpoisuudesta ja mukaisuudesta.

Kojamon vuoden 2022 vastuullisuusraportin varmennuksen on suorittanut KPMG Oy Ab. Varmennuksen piirissä ovat olleet tietyt vastuullisuuden tunnusluvut energiankulutuksen, vedenkulutuksen ja päästöjen sekä henkilöstötietojen osalta. Riippumaton varmennusraportti löytyy osana vuosikertomusta.
 

Kojamo Oyj:n vuosikertomus 2022:
https://kojamo.fi/vuosikertomus2022

 

Lisätietoja:

Niina Saarto, Director, Treasury & Investor Relations, Kojamo Oyj, puh. 020 508 3283, niina.saarto@kojamo.fi

 

Kojamo on Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö ja yksi suurimmista investoijista Suomessa. Tehtävämme on luoda parempaa kaupunkiasumista. Lumo tarjoaa ympäristöystävällistä asumista ja palveluita kaupunkilaiselle, joka arvostaa laatua ja vaivattomuutta. Kehitämme aktiivisesti sijoituskiinteistöjemme arvoa rakennuttamalla uutta, ostamalla ja kehittämällä olemassa olevaa kiinteistökantaa. Haluamme olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta. Kojamon osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla. https://kojamo.fi