Takaisin arkistosivulle
21.4.2016 | Blogit

Kesätyöntekijä arvostaa avoimuutta ja luottamusta

Veli-Jussi Vuorinen aloittaa VVO:lla kesätyöntekijänä toukokuussa jo toista kertaa. Ura VVO:lla alkoi jo syksyllä 2014 tuntityöläisenä työharjoittelun merkeissä. Veli-Jussi opiskelee liiketaloutta viimeistä kevättään Haaga-Heliassa ja syksyllä käynnistyvät yritysjuridiikan maisteriopinnot Aalto-yliopistossa.

Veli-Jussi tulee työskentelemään Lumo-vuokra-asuntojen esittelijänä kuten viime vuonnakin. Viime kesästä uutta hänelle on lokakuussa 2015 lanseerattu asuntovuokraamo verkossa Lumo Kotinyt.fi. Samoin Lumo-brändin näkyvyys katukuvassa ja mediassa on kasvanut ja tullut sitä kautta yhä tutummaksi itsellekin.

Veli-Jussin kokemus työntekijänä VVO:lla on myönteinen. Hän arvostaa erityisesti saamaansa luottamusta, jota tarvitaan voidakseen hypätä ammatikseen työtä tekevien saappaisiin.

– Minut on perehdytetty hyvin ja otettu hienosti tiimin jäseneksi. Ihan tavallista ei ole se, että täällä ei ole erikseen kesätöiksi merkittyjä hommia, vaan minäkin hyppään autoon kuin ympärivuotinen tekijä ja hurautan näytölle itsekseni. Työ on siis hyvin itsenäistä mutta ilman tiimin tukea ja esimiehen luottamusta siinä ei pärjää.

Päivien erilaisuus, itsenäinen työ ja ihmisten kanssa työskentely ovat Veli-Jussille kesätyön parhaita juttuja. Asiakkaat suhtautuvat hienosti nuoreen esittelijään ja jokainen kohtaaminen syventää omaa ammattiosaamista ja tuo varmuutta työn läpivientiin.

Pääkonttorin viides kerros Mannerheimintiellä on aamuisin ja iltapäivisin tukikohta, missä tuttujen kollegoiden kanssa käydään läpi esittelyissä esiin tullutta. Avoimuus on tässäkin kaiken a ja o: ketju ei saa katketa missään vaiheessa.

– On tosi tärkeää, että myyntineuvottelijamme saavat minulta tiedon siitä, mitä asiakkaat ovat kysyneet ja kertoneet esittelyissä. Sitä kautta he voivat selvittää kaiken asiakkaita kiinnostavan ja palata palvelemaan heitä sujuvasti esittelyn jälkeen. Ihmissilmä tässä työssä kehittyy hienosti, mikä tukee HR-opinnoissa opittua ja on hyvää vastapainoa yritysjuridiikan opinnoille.

VVO voisi hyvin olla Veli-Jussille mieleinen tulevaisuuden työpaikka. Hyvän työyhteisön lisäksi Lumo-brändi kiinnostaa.

– Se edustaa minulle fiksua ja laadukasta tulevaisuuden asumista, missä energiaviisaus, ilmastotyötä tukevat ratkaisut ja asumisen vaivattomuutta edistävät palvelut ovat pääasioita. Niistä on mukava kertoa esittelyissä asiakkaille.
Teksti: Nina Alivirta

VVO-Yhtymä Oyj tarjoaa Lumo- ja VVO-brändeillä turvallista, monipuolista ja vaivatonta vuokra-asumista sekä asumisen palveluiden valikoiman erilaisiin elämäntilanteisiin.

Blogissamme asumisen ammattilaiset kertovat näkemyksiään ajankohtaisista ilmiöistä, hyvästä asumisesta ja työskentelystä näiden asioiden parissa. Ääneen pääsevät niin VVO-konsernin asiantuntijat ja työntekijät kuin asukkaamme ja yhteistyökumppanimmekin.

Lue lisää