Palveluneuvoja Johanna Nissinen: "Pidän työstäni, koska siinä pääsee kohtaamaan erilaisia asiakkaita. Työ on myös sopivan haastavaa, koska jokainen keissi on erilainen."
Johanna Nissinen toimii Kojamon asiakaspalvelukeskuksessa palveluneuvojana Helsingin pääkonttorilla. Johanna on 24-vuotias taloustieteen opiskelija Vantaalta. Kojamoon Johanna päätyi nykyisen esimiehen kehotuksesta vuonna 2014 kesätyöntekijäksi.
-Nykyinen esimieheni aikoinaan vinkkasi minua hakemaan kesätöihin, kun asiakaspalvelukeskus avattiin vuonna 2014. Ja sille tielle olen nyt jäänyt! Johanna kertoo.
Asiakaspalvelutaustaa Johannalla oli jo aiemmista kesätöistä, mutta kiinteistöala oli tuntemattomampi. Kaiken tarvittavan kuitenkin oppi töissä hyvän perehdytyksen ansiosta.
Parasta on työkaverit ja työilmapiiri
Johanna työskentelee asiakaspalvelukeskuksessa, jossa asiakaspalvelu tapahtuu pääsääntöisesti puhelimitse tai sähköpostitse. Myös chatin ja sosiaalisen median kautta tulee paljon kysymyksiä, ja osa asiakkaista käy vielä perinteiseen tapaan toimistolla asioimassa.
-Pidän työstäni, koska siinä pääsee kohtaamaan erilaisia asiakkaita. Työ on myös sopivan haastavaa, koska jokainen keissi on erilainen, Johanna pohtii.
Parasta palveluneuvojan työssä on Johannan mielestä työkaverit ja työilmapiiri.
-Työkaverit ovat ihania, ja jokaisesta työntekijästä pidetään täällä hyvää huolta. Se antaa hyvän pohjan tehdä laadukasta työtä, Johanna sanoo.
”Kojamo on erittäin hyvä työpaikka”
Johanna on ollut Kojamossa kesätöissä jo neljänä vuotena, ja kaksi viimeisintä vuotta kokoaikaisena. Johanna kehuu Kojamoa reiluksi työnantajaksi.
-Kojamo on erittäin hyvä työpaikka. Sinusta välitetään, ja työkaverit auttavat aina tiukan tilanteen tullen. Olen myös huomannut, että hyvällä työllä on mahdollista saada lisää vastuuta. Esimiehet antavat työrauhan ja pitävät huolta rennosta ilmapiiristä, Johanna sanoo.
Asiakaspalvelu lähellä sydäntä
Johannaa motivoi työssään se, että työntekijästä pidetään hyvää huolta. Pääkonttorilta löytyy monta erilaista asiaa, joiden avulla työntekijä pystyy pitämään itsensä kunnossa.
-Kuntosalilla voi pitää huolta kehosta, työpaikkaruokalan herkkupöperöt pitää nälän loitolla ja ergonomia on erittäin hyvin otettu huomioon työntekijöiden jaksamisen kannalta, Johanna listaa.
Johanna nauttii erittäin paljon asiakaspalvelusta ja siitä, että saa asiakkaan tyytyväiseksi.
-Sain hyvää palautetta asiakkaaltani, ja asiakkuusjohtajamme palkitsi minut sekä pari muuta kollegaa Flow-festivaalilipuilla. Se antaa paljon lisäenergiaa suoriutua työstäni hyvin, Johanna hymyilee.
Kojamo Oyj tarjoaa vuokra-asuntoja ja asumisen palveluita Suomen kasvukeskuksissa. Asuntosijoitusyhtiön visiona on olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta.