Takaisin arkistosivulle
21.8.2012 | Uutiset

VVO:n Helsingissä olevat talot kilpailevat veden säästämisessä – Veden­kulutus Helsingissä suurempaa kuin muualla maassa

VVO:n Helsingin alueen taloissa keväällä käynnistynyt Älä lorota -kampanja on siirtynyt toiseen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa asukkailta saadut vedenkulutusvinkit on palkittu. Seuraavassa vaiheessa elokuun alusta vuoden loppuun saakka kestävässä kilpailussa seurataan vedenkulutuksen kehitystä talotasolla. VVO:n Helsingin alueelle suuntaama kampanja liittyy osin VVO:n solmimaan ilmastokumppanuussopimukseen Helsingin kaupungin kanssa.

Helsinkiläiset asukkaat pääsevät seuraamaan talonsa vedenkulutuksen kehitystä kuukausitasolla nettiosoitteesta vvo.fi/ekoteko. Eniten vedenkulutusta prosentuaalisesti vähentänyt talo palkitaan pihajuhlalla ja lisäksi kuhunkin asuntoon toimitetaan Sodastream-limsakone.

– Älä lorota -kampanjan tavoitteena on muuttaa asenteita ja tottumuksia pysyvästi, kertoo Helsingin VVO-kotikeskuksen aluepäällikkö Jukka Tervo.

– Kiinteistöjen vedenkulutusta pystytään seuraamaan tarkasti. Huomasimme, että paikkakuntakohtaisissa vertailuissa helsinkiläisillä on tapa lorottaa vettä enemmän kuin muilla paikkakunnilla. Tuntuu, että korkean vedenkulutuksen taustalla täytyy olla tietämättömyyttä ja piintyneitä vääriä vedenkulutusta lisääviä tapoja. Juuri näihin haluamme kiinnittää asukkaiden huomion, jatkaa Tervo.

– Kun jokainen vähentää hieman turhaa vedenkulutusta, on yhteisvaikutus hyvinkin merkittävä.

Kampanjasta kerätään kokemuksia aluksi Helsingissä ja kokemusten myötä harkitaan sen laajentamista muilla paikkakunnille.

VVO lahjoittaa kaikkien osallistuvien talojen yhteistuloksen mukaisesti vesikaivopumppuja Afrikkaan: 1 % vähennys vedenkulutuksessa = 2 pumppua, 5 % vähennys = 10 pumppua, 10 % = 15 pumppua. Yhden pumpun arvo on noin 200 euroa.
Lisätietoja:
Jukka Tervo, aluepäällikkö, VVO-kotikeskus Helsinki, puh. 020 508 3817

VVO-yhtymä Oyj tarjoaa Lumo- ja VVO-brändeillä turvallista, monipuolista ja vaivatonta vuokra-asumista sekä asumisen palveluiden valikoiman erilaisiin elämäntilanteisiin. Seuraavan kolmen vuoden aikana VVO-konsernin tavoite on investoida voimakkaasti asuntotarjonnan kasvuun rakennuttamalla uutta ja ostamalla jo olemassa olevaa kiinteistökantaa.