Takaisin arkistosivulle
8.7.2015 | Uutiset

VVO:lla paras maine Taloustutkimuksen Pääkaupunkiseudun vuokranantajat ja vuokravälittäjät 2015 -tutkimuksessa

150326_Vihdinkatu4_aeff12_004.jpg

Taloustutkimuksen Pääkaupunkiseudun vuokranantajat ja vuokravälittäjät 2015 -tutkimuksessa vastaajat nimesivät VVO-yhtymä Oyj:n tunnetuimmaksi vuokranantajaksi ja VVO nousi myös maineessa ykköseksi. Tutkimuksen mukaan kuluttajille on tärkeää, että asunnon saa helposti. VVO:lla on panostettu tähän mm. parantamalla sähköistä asiointia. Myös VVO:n www-sivut koettiin vastaajien mielestä parhaiksi.

– Nimetyistä toimijoista kokonaisuutena parhaiten pärjäsi VVO, jonka suurin vahvuus on sen maine vuokranantajana. VVO oli yksi niistä harvoista, jonka maine ei ollut heikentynyt vuoteen 2013 verrattuna, tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen Taloustutkimus Oy:stä kertoo.

Näin tutkimus tehtiin

Pääkaupunkiseudun vuokranantajat ja vuokravälittäjät 2015 -tutkimus toteutettiin osana Suur-Helsinki Tänään -tutkimusta maalis-huhtikuussa 2015. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15-79 -vuotiaat Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan asukkaat.

Tutkimukseen vastasi yhteensä 1040 henkilöä. Tutkimuksen tulokset on painotettu alueen väestöä vastaavaksi iän, sukupuolen ja asuinkunnan perusteella. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä seitsemän nimettyä vuokranantajaa sekä yksityiset vuokranantajat yleisellä tasolla ja seitsemän vuokravälittäjää.

Lisätietoja tutkimuksesta:

Juho Rahkonen
tutkimuspäällikkö
Taloustutkimus Oy
etunimi.sukunimi(at)taloustutkimus.fi
puh. +358 50 375 9008