Takaisin arkistosivulle
3.12.2013 | Uutiset

VVO tukee Uusi Lastensairaala 2017 -hanketta

VVO lahjoittaa uudelle lastensairaalalle yhteensä 100 000 euroa tämän ja ensi vuoden aikana. VVO on Suomen suurin valtakunnallinen vuokra-asuntoyritys, joka omistaa yli 40 000 vuokra-asuntoa 45 paikkakunnalla. VVO:n asukashallitus osallistuu lahjoitukseen 30 000 eurolla.

W750_2014-04-16T16-16_1740327747_30

– Haluamme olla mukana tukemassa lastensairaalaa, jossa hoidetaan kaikkialta Suomesta tulevia pieniä potilaita. Asukasyhteistyö on meille hyvin tärkeää ja mielestäni on hienoa, että voimme olla yhdessä näin joulun alla tukemassa kaikille tärkeää asiaa, toimitusjohtaja Jani Nieminenkertoo.

– VVO:n asukashallitukselle oli helppo päätös lähteä mukaan Uusi Lastensairaala 2017 -talkoisiin. Olemme erittäin iloisia, että voimme olla mukana tukemassa hanketta, sanoo asukashallituksen puheenjohtaja Jarmo Natunen.

– Lasten ja nuorten tasa-arvoisen terveydenhoidon takaaminen myös tulevaisuudessa on meidän kaikkien yhteinen asiamme ja vastuumme, toteaa Uusi Lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry:n ja säätiön puheenjohtaja Anne Berner ja jatkaa – On erittäin hienoa, että VVO:n asukashallitus ja VVO osallistuvat kunnialahjoittajana rakennustalkoisiin. Lämmin kiitos lahjoituksesta, joka vie meitä lähemmäs uutta lastensairaalaa.

Lisätietoja:

VVO
Toimitusjohtaja Jani Nieminen, VVO-yhtymä Oyj, puh. 050 373 4847, jani.nieminen@vvo.fi
Asukashallituksen puheenjohtaja Jarmo Natunen, puh. 0400 401 785

Uusi Lastensairaala 2017
Tukiyhdistyksen ja säätiön puheenjohtaja Anne Berner, Uusi Lastensairaala 2017 -hanke, puh. 040 046 8180,
anne.berner@uusilastensairaala2017.fi

VVO-yhtymä Oyj on Suomen suurin yksityinen vuokranantaja. Yhtiö tarjoaa hyvää vuokra-asumista ja asumisen Lumo-palveluja. Konserniin kuuluu noin 32 500 vuokra-asuntoa eri puolilla Suomea. Konserni työllistää noin 300 asumisen ammattilaista.