Takaisin arkistosivulle
17.4.2012 | Uutiset

VVO solmi ilmasto­kumppanuus­sopimuksen

VVO allekirjoitti ilmastokumppanuussopimuksen Elinkeinoelämän ja Helsingin kaupungin kanssa 17.4.2012 kaupungintalolla. Allekirjoittajina olivat kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ja VVO:n toimitusjohtaja Jani Nieminen.

Ilmastositoumuksissa yritykset määrittelevät, miten ne aikovat hillitä ilmastonmuutosta omassa toiminnassaan. Ilmastokumppanuussitoumuksen allekirjoitti myös 12 muuta yritystä.

Ilmastokumppanit yhteistyössä ilmastonmuutosta vastaan

Ilmastokumppaneiden tavoitteina on yhteistyön avulla löytää uudenlaisia toimintatapoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tavoitteena on myös vahvistaa yritysten kilpailukykyä ja löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Ilmastokumppanien puheenjohtajana toimii apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri ja verkostoa koordinoi Helsingin kaupungin ympäristökeskus yhteistyössä Helsingin elinkeinopalvelun kanssa.

VVO tavoittelee tuntuvia säästöjä

VVO:n asettamissa ilmastotavoitteissa pyritään lämmityskustannuksien, vedenkulutuksen ja sekajätemäärien tuntuvaan vähennykseen vuoteen 2016 mennessä.

Lämmityksen osalta VVO tavoittelee 11 prosentin energiansäästöä. Tavoiteltava säästö on kulutuksessa 7 300 MWh ja CO2-päästöissä 715 t/vuosi. – Olemme jo aiemmin sitoutuneet Vuokratalojen Energiatehokkuussopimukseen (VAETS), jossa tavoitteiksi on asetettu 7 prosentin lämmitysenergiansäästö, mutta tämän uuden sitoumuksen myötä Helsingissä tavoitteemme ovat korkeammat kuin muualla maassa, ylläpitoyksikön johtaja Kimmo Rintala kertoo. – Helsingissä korkeammat säästötavoitteet ovat mahdollisia suuremman säästöpotentiaalin vuoksi.

Vettä VVO:n kiinteistöissä kuluu on nykyisin 399 l/Rm3/v. Vuoteen 2016 tavoitetaso on 355l/Rm3/v.
– Kannustamme myös asukkaita tarkkailemaan vedenkulutustaan kevään 2012 aikana Helsingissä alkavalla vedensäästökilpailulla, sillä vedenkulutus täällä on muuta maata suurempaa, Rintala jatkaa. – Mutta laajennamme myös vedenkulutuksen seurantaa, jolloin vesivuotoja on nopeampi havaita ja niihin reagointi on nopeampaa.

Sekajätteen määrää VVO:n tavoitteena on vähentää nykyisestä 64,6 l/vko/asukas 50:een l/vko/asukas.Tavoitteisiin VVO pyrkii lisäämällä lajittelumahdollisuuksia kiinteistöillä, optimoimalla jätehuollon mitoituksia sekä asukastiedotuksella.

Ilmastokumppaneiden sitoumukset löytyvät osoitteesta www.ilmastokumppanit.fi.

Lisätietoja: Jani Nieminen, toimitusjohtaja, VVO, puh. 020 508 3201 ja
Kimmo Rintala, ylläpitoyksikön johtaja, VVO, puh. 020 508 3520

VVO-yhtymä Oyj tarjoaa Lumo- ja VVO-brändeillä turvallista, monipuolista ja vaivatonta vuokra-asumista sekä asumisen palveluiden valikoiman erilaisiin elämäntilanteisiin. Seuraavan kolmen vuoden aikana VVO-konsernin tavoite on investoida voimakkaasti asuntotarjonnan kasvuun rakennuttamalla uutta ja ostamalla jo olemassa olevaa kiinteistökantaa.