VVO Kodit Oy on 28.5.2014 ostanut Signe ja Ane Gyllenbergin säätiöltä 20 vapaarahoitteista vuokra-asuntoa Helsingin Munkkiniemestä, osoitteesta Kadetintie 6. Asuinrakennus on valmistunut 1957 ja asuntojen keskipinta-ala on 61,4 m².
– Munkkiniemestä hankitut asunnot täydentävät VVO:n vuokra-asuntotarjontaa luoteisen kanta-kaupungin alueella. Asunnot sijaitsevat rauhallisella ja arvostetulla alueella, jossa ulkoilumahdollisuudet ja julkisen liikenteen yhteydet ovat erinomaiset, investointijohtaja Mikko Suominen sanoo.
– Kadetintien kiinteistön myynnin myötä Gyllenbergin säätiö saavuttaa sijoitusstrategiansa mukaisen tavoitteensa laskea kiinteistöomaisuuden osuus koko varallisuudesta noin kolmannekseen, toteaa Gyllenbergin säätiön toimitusjohtaja Jannica Fagerholm.
Asuntojen hankinta on osa VVO:n kasvustrategian toteuttamista: tavoitteena on kasvattaa asuntomäärää sekä uudistuotannon että vanhan asuntokannan hankintojen kautta. VVO:n asuntoinvestoinnit olivat vuonna 2013 yhteensä 223 miljoonaa euroa, josta vanhan asuntokannan hankintojen osuus oli lähes 70 miljoonaa euroa.
Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö myi asunnot tarjouskilpailulla neuvonantajanaan Catella Property Oy. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.
Lisätietoja:
VVO-yhtymä Oyj, Mikko Suominen, investointijohtaja, puh. 020 508 3240
Signe och Ane Gyllenbergs stiftelse, Jannica Fagerholm, puh. 09 647 390
VVO-yhtymä Oyj on Suomen suurin yksityinen vuokranantaja. Yhtiö tarjoaa hyvää vuokra-asumista ja asumisen Lumo-palveluja. Konserniin kuuluu noin 32 500 vuokra-asuntoa eri puolilla Suomea. Konserni työllistää noin 300 asumisen ammattilaista.