Takaisin arkistosivulle
17.8.2010 | Uutiset

VVO ja KONE solmivat viisivuotisen hissien kunnossa­pitosopimuksen

VVO ja KONE ovat solmineet hissien kunnossapitosopimuksen 1.1.2011-31.12.2015 väliselle ajanjaksolle ja jatkavat näin aiempaa yhteistyötään. Viisivuotinen kunnossapitosopimus koskee koko VVO:n asuntokantaa, joka koostuu pääosin kerrostaloista. Näissä on hissejä yhteensä runsaat 1 000 kappaletta.

VVO ja KONE tekevät myös vahvaa yhteistyötä hissien peruskorjausparannushankkeissa sekä hissien asentamisessa peruskorjattaviin taloihin.

– VVO:lle nyt allekirjoitettu sopimus on merkittävä. Sen avulla pystymme antamaan asukkaillemme palvelulupauksen hissien toimivuudesta ja takaamaan nopean huollon vikatilanteissa. Aiempi yhteistyö KONEen kanssa on ollut sujuvaa ja päätös sopimuksen uusimisesta oli helppo tehdä, kertoo VVO:n kiinteistöjohtaja Eero Saastamoinen.

– VVO on ollut meille tärkeä yhteistyökumppani jo monen vuoden ajan ja olemme todella iloisia yhteistyön jatkumisesta. Teemme jatkossakin parhaamme, että lunastamme palvelulupauksemme ja VVO:n asukkaat pääsevät koteihinsa sujuvasti, turvallisesti ja mukavasti, kertoo KONE Hissit Oy:n toimitusjohtaja Thomas Hietto.

VVO yrityksenä

VVO on Suomen suurin vuokra-asuntoyritys, joka omistaa noin 39 000 vuokra-asuntoa lähes 50 paikkakunnalla. VVO perustettiin osuuskuntana vuonna 1969. Nyt VVO on useiden ammattiliittojen ja eläkevakuutusyhtiöiden omistama julkinen osakeyhtiö. VVO-yhtymä Oyj:n liikevaihto vuonna 2009 oli 342,9 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 41,0 miljoonaa euroa. VVO:n strategia perustuu asiakasläheiseen toimintaan ja jatkuvaan kehittymiseen. Osoituksena tästä ansaitsimme vuoden 2009 Suomen laatupalkintokilpailussa R4E-tunnustuksen. VVO:n toimitalolle on lisäksi myönnetty Green Office -sertifikaatti ekologisesta toi-mistoympäristöstä. www.vvo.fi

KONE yrityksenä

KONE kuuluu alansa johtaviin yrityksiin ja tarjoaa asiakkailleen edistyksellisiä hissejä, liukuportaita ja automaattiovia sekä monipuolisia ratkaisuja niiden huoltoon ja modernisointiin. Eri asiakasryhmien tarpeiden ymmärtäminen on ohjannut yhtiön toimintaa jo sadan vuoden ajan. KONEen tavoitteena on tarjota paras käyttäjäkokemus kehittämällä ja toimittamalla ratkaisuja, jotka mahdollistavat ihmisten liikkumisen rakennuksissa sujuvasti, turvallisesti, mukavasti ja viivytyksettä yhä enemmän kaupungistuvassa ympäristössä. Vuonna 2009 KONEen liikevaihto oli 4,7 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 34 000. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Vuonna 1910 perustettu KONE viettää satavuotisjuhlavuottaan vuonna 2010. www.kone.fi

Lisätietoja:

Eero Saastamoinen, kiinteistöjohtaja VVO-yhtymä Oyj
puh. 020 508 3774

Lasse Varjonen, hankintapäällikkö, VVO-yhtymä Oyj
puh. 020 508 3703

Thomas Hietto, toimitusjohtaja, KONE Hissit Oy
puh. 0204 75 4702

VVO-yhtymä Oyj tarjoaa Lumo- ja VVO-brändeillä turvallista, monipuolista ja vaivatonta vuokra-asumista sekä asumisen palveluiden valikoiman erilaisiin elämäntilanteisiin. Seuraavan kolmen vuoden aikana VVO-konsernin tavoite on investoida voimakkaasti asuntotarjonnan kasvuun rakennuttamalla uutta ja ostamalla jo olemassa olevaa kiinteistökantaa.