Takaisin arkistosivulle
3.9.2014 | Uutiset

Vuokra-asuminen kiinnostaa nyt omistusasujia

W750_2014-09-03T13-01_-2103010943_43

Vuokra-asuminen ja asenteet 2014 -tutkimus:

VVO-yhtymän teettämän tuoreen tutkimuksen mukaan 43 prosenttia omistusasujista on valmis harkitsemaan vuokralla asumista tulevaisuudessa. Vuokra-asumisessa houkuttavat erityisesti eläminen ilman asuntolainaa, arjen helppous sekä asumisen palvelut. Koti on yhtä tärkeä niin vuokralla kuin omistusasunnossa asuville suomalaisille.

Valtakunnalliseen Vuokra-asuminen ja asenteet 2014 -tutkimukseen vastasi 1000 täysi-ikäistä suomalaista. Vastaajista puolet oli vuokralla asuvia ja puolet omistusasunnossa asuvia. Tutkimus toteutettiin tutkimusyhtiö Evidensin verkkopaneelissa 13. – 18.8.2014.

”Kiinnostus vuokra-asumiseen on selvästi nousussa. Vaikuttaa siltä, että monet hakevat asumiseen uudenlaista joustavuutta ja palveluita. Trendi korostuu kaupungeissa ja varttuneessa väestössä. VVO-konserniin kuuluva Lumo vastaa tähän tarpeeseen ja tuo tarjolle koko ajan kehittyvän ja laajenevan asumisen lisäpalvelujen valikoiman, VVO-yhtymän asiakkuusjohtaja Juha Heino kertoo.

Tutkimuksen mukaan vuokralla asuvista yli puolet (55 %) arvostaa asumismuodossaan erityisesti ilman asuntolainaa elämisen huolettomuutta sekä elämän helppoutta ilman kiinteistön kunnossapitoon liittyviä tehtäviä. Taloudellinen riskittömyys korostuu naisten, yli 60-vuotiaiden ja pääkaupunkiseudulla asuvien keskuudessa. Muita tärkeitä syitä olivat vapaus ja joustavuus (44 %) sekä vuokra-asumisen sopiminen omaan elämäntilanteeseen (44 %).

Omistusasujien asenteet vuokra-asumiseen jakautuvat kahtia. 43 prosenttia olisi valmis harkitsemaan vuokra-asumista. Tällä hetkellä omistusasunnoissa asuvia vuokra-asumisessa houkuttaisivat eniten taloudelliset syyt: kohtuullinen vuokra (55 %). Suuri merkitys olisi myös naapuruston hyvällä yhteishengellä (48 %) ja vuokra-asunnon hyvällä laadulla (47 %). Osaa vuokra-asuminen houkuttaa myös vaivattomamman asumistavan (40 %) ja asuntovelattomuuden (40 %) ja nykyistä asuntoa paremman sijainnin (38 %) vuoksi.

Laajakaista- ja tv-palvelut kiinnostavat

Tutkimuksen perusteella kiinnostus uusia asumisen palveluita kohtaan on heräämässä. Kysyttäessä eniten kiinnostavia palveluja, kaikki vastaajat nimesivät kiinnostavimmaksi hyvät laajakaista- ja tv-palvelut (72 %) sekä asennuspalvelun ja teknisen tuen (33 %). Lähes kolmasosa olisi kiinnostunut siivouspalveluista (28 %). Suomalaiset uskovat kuitenkin omiin sisustuskykyihinsä – sisustussuunnittelupalveluista oli kiinnostunut vain 7 prosenttia vuokra-asujista. Neljäsosa omistusasujista arveli, että palvelu sopivan vuokra-asunnon löytämiseksi tai muuttopalvelu saisi heidät harkitsemaan vuokra-asumista.

”Uusilla asumisen palveluillamme haluamme helpottaa muun muassa kodinvaihtajan arkea. Lähdemme siitä, että autamme asiakkaitamme löytämään itselleen sopivan kodin. Kehitämme uusia palveluita yhdessä asukkaidemme kanssa”, toteaa Juha Heino.

Vuokra-asujat ja omistus-asujat arvostavat kotia yhtä paljon

Koti on suomalaisille tärkeä ja yksilöllisyyden vaade kasvaa. Lähes kaikki vastaajat asumismuodosta riippumatta pitävät kotia erittäin tärkeänä. Kodin arvioi tärkeäksi 95 prosenttia vuokra-asujista ja 92 prosenttia omistusasunnossa asuvista. Yli puolet (56 %) arveli vuokra-asumisen yleistyvän ja vuokra-asumiseen suhtautumisen muuttuvan myönteisemmäksi. 37 prosenttia vastaajista kokee arvostavansa omistusasumista vähemmän kuin aikaisemmin. Vuokra-asujista yli puolet ilmoitti arvostavansa omistusasumista nyt vähemmän kuin aikaisemmin.

Asunnon voi ostaa, kotia ei

Kysyttäessä mikä tekee kodista kodin, vastaajien mukaan koti syntyy sen itselle tärkeistä asukkaista, omista tavaroista sekä turvallisuuden tunteesta. Vastaukset vuokra-asujien ja omistusasujien välillä eivät juuri eronneet.

”Omia vaikutusmahdollisuuksia pidetään tärkeinä. On tärkeämpää, että asunto voidaan tehdä oman näköiseksi, kuin että asunto on konkreettisesti oma omistusasunto”, kertoo Tuija Wikström tutkimusyhtiö Evidens Oy:stä.

Vallitseva taloustilanne vaikuttaa selvästi asuntojen myyntiin ja vaihtoon. Kolmasosa ilmoitti, että haluaisi vaihtaa asuntoa, mutta nykyisen markkinatilanteen vuoksi vaihtaminen on vaikeaa.

Asunnon sijainnin merkitys jakaa ihmiset. Puolet vastaajista olisi valmis maksamaan asunnon sijainnista huoneiston koon kustannuksella – puolet taas ei.

Tällä hetkellä vuokralla asuu noin 800 000 suomalaista.

Lisätietoja:

Juha Heino, asiakkuusjohtaja, VVO-yhtymä Oyj, puh. 040 717 3250, etunimi.sukunimi@vvo.fi

Kysymykset tutkimukseen liittyen:
Tuija Wikström, tutkimusyhtiö Evidens Oy, p. 040 838 2220, tuija.wikstrom@evidens.fi

VVO-yhtymä Oyj on Suomen suurin yksityinen vuokranantaja. Yhtiö tarjoaa hyvää vuokra-asumista ja asumisen Lumo-palveluja. Konserniin kuuluu noin 32 500 vuokra-asuntoa eri puolilla Suomea. Konserni työllistää noin 300 asumisen ammattilaista.