Takaisin arkistosivulle
12.4.2011 | Uutiset

Valtakunnallinen VVO-päivä kokosi asukasaktiivit yhteen

– Monikulttuurisuus sointuu hyvin yhteisöllisyyteen

Helsingin messukeskuksessa 9.4.2011 vietetyn valtakunnallisen VVO-päivän teemana oli asumisen kansainvälistyminen ja suvaitsevuus.

VVO:n asukasaktiiveille puhunut asiakkuusjohtaja Matti Niinimäki totesi avauspuheessaan, että monikulttuurisuus ja yhteisöllisyys sointuvat hyvin yhteen.

– Monikulttuurisuus vaatii suvaitsevaisuutta. On oltava vahva yhteisö, jotta voi olla suvaitsevainen. Tämä vaatii kuitenkin opettelua ja harjoittelua. VVO:lla asukasyhteistyötä ja suvaitsevaisuutta on harjoiteltu 40 vuotta. Nyt yhteisöllisyys on saanut uusia kansainvälisiä piirteitä. Vahva yhdessä tekemisen pohja mahdollistaa muutoksen ja kehityksen.

Samoilla linjoilla oli myös asukkaita edustava asukashallituksen puheenjohtaja Jarmo Natunen.

– Asukkaiden parissa vapaaehtoisesti työskentelevät asukasaktiivit ovat monessa roolissa. He ovat pappeja, lääkäreitä ja psykologeja. Siinä hommassa ei pärjää, jos ei ole suvaitseva. Lähekkäin asuminen vaatii myös suvaitsevaisuutta ja siinä olemme kyllä onnistuneet hyvin, vakuutti Natunen.

Kansainvälistymistä ei pidä pelätä. Se on osa nykyistä ja tulevaa Suomea. Viestintäkouluttaja Ritva Enäkoski sutkautti vuorollaan, että sitä saa mitä tilaa. Oman käytöksen mukauttamisella vastapuolen tarpeisiin voi vähentää yhteentörmäyksiä. Asenne on lähtökohta. Vieraaseen kulttuuriin tutustuminen ei ole helppoa, mutta hyvät kokemukset ohjaavat myönteiseen kehitykseen. Olennaista on, että yrittää edes ymmärtää, vaikka ei välttämättä voisikaan hyväksyä, vakuutti Enäkoski. Se on jo askel kohti suvaitsevaisuutta.

VVO:lla asuu kymmeniä eri kansallisuuksia ja kaiken kaikkiaan asukkaista on lähtöisin vierasperäisestä kulttuurista arviolta noin kymmenen prosenttia.

Ruusutorpantie 1 vuoden VVO-talo

Vuoden 2011 VVO-talona palkittiin päivän yhteydessä Ruusutorpantie 1 Espoosta. Palkitsemisesta päättänyt asukashallitus arvosti erityisesti talon yhteisiä tapahtumia, aktiivista pihanhoitoa sekä naapuriapua. Talo on vuonna 2000 valmistunut senioritalo, joten varsinkin naapuriavulla on iso merkitys asukkaiden arkipäivässä.

VVO-yhtymä Oyj tarjoaa Lumo- ja VVO-brändeillä turvallista, monipuolista ja vaivatonta vuokra-asumista sekä asumisen palveluiden valikoiman erilaisiin elämäntilanteisiin. Seuraavan kolmen vuoden aikana VVO-konsernin tavoite on investoida voimakkaasti asuntotarjonnan kasvuun rakennuttamalla uutta ja ostamalla jo olemassa olevaa kiinteistökantaa.