Takaisin arkistosivulle
11.11.2016 | Uutiset

Tampereen Lumo-kotikeskus on nyt Green Office

Green Office -pioneeri VVO-konserni tähtää valtakunnallisesti vihreäksi toimistoksi

Suomen WWF auditoi torstaina VVO-konsernin Tampereen Lumo-kotikeskuksen ympäristöohjelman. Tampere läpäisi auditoinnin kiitettävin arvosanoin ja sai Green Office -merkin käyttöoikeuden. Tampereen ja Hämeenlinnan Lumo-kotikeskuksien sopimukset Green Office -ympäristöjärjestelmään liittymisestä allekirjoitettiin vuonna 2015, ja nyt huolellisen valmistautumisen jälkeen työ on tuottanut toivottua tulosta.

CRvlxReUsAAfS0i.jpg

Green Office on WWF Suomen kehittämä toimistoille suunnattu ympäristöjärjestelmä, jonka tarkoituksena on auttaa työpaikkoja vähentämään ympäristökuormitustaan, lisäämään työtekijöiden ympäristötietoutta ja saavuttamaan säästöjä. Green Office perustettiin vuonna 2002, jonka jälkeen se on kasvanut maailmanlaajuiseksi ohjelmaksi.

VVO-konsernin pääkonttori Helsingissä on ollut Green Office -toimisto ohjelman perustamisesta asti. Hämeenlinnan Lumo-kotikeskuksen auditoinnin on määrä tapahtua ensi vuoden maaliskuussa. VVO-konsernin tavoitteena on, että lopulta yhtiö on valtakunnallinen Green Office -toimija.

Suomen Green Office -verkostossa on mukana 433 toimistoa 156 eri organisaatiosta. Niissä työskentelee yhteensä lähes 62 000 työntekijää.

– VVO-konserni on yksi ensimmäisistä yrityksistä maailmassa, jolle on myönnetty Green Office -merkki ja ylpeänä voimme todeta, että täytämme edelleen sen kriteerit. Green Office on ollut meille erinomainen työkalu kattavaan energiankulutuksen seurantaan ja on lisännyt ympäristöasioiden huomioimista työyhteisössämme. Se sitouttaa työntekijät ympäristötyöhön konkreettisesti ja on viesti asian tärkeydestä myös yhteistyökumppaneillemme, joilta vaadimme ympäristötyön osalta paljon, VVO-talon Green Office -vastaava Jirka Tuominen sanoo.

Lisätietoja:
Toimitilavastaava Jirka Tuominen, VVO-yhtymä Oyj, p. 040 570 1138, etunimi.sukunimi(at)vvo.fi

VVO-yhtymä Oyj tarjoaa vuokra-asuntoja ja asumisen palveluita Suomen kasvukeskuksissa. Asuntosijoitusyhtiön visiona on olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta.