Takaisin arkistosivulle
26.3.2009 | Uutiset

Suurpellon puistokaupunki rakenteilla – VVO aloittaa neljän talon kokonaisuudella

Täysin uudenlainen tietoajan kaupunkikonsepti on rakenteilla Espoossa. Yhdessä Tapiolan, Otaniemen ja Keilaniemen kanssa Suurpelto muodostaa innovatiivisen yrittämisen, korkean teknologian, rikkaan kulttuurin ja luonnonläheisen elämisen alueen. VVO rakentaa alueelle matalaenergiataloja ja normikerrostaloja vertaillakseen matalaenergiatalojen tuottamaa todellista energiansäästöä.

Suurpelto on mukana Asuntomarkkinat ´09 messuilla Helsingin messukeskuksessa 26.-29.3.2009. Osastolla 3d43 voit tutustua Suurpellon ajankohtaisimpiin suunnitelmiin.

Asuntoja ja palveluita usealta eri taholta

Rakentaminen on käynnistynyt jo kesällä 2007 ja eteläisimmän osan kadut ovat valmistuneet jo viime vuonna. Katujen alla kulkee valmis kunnallistekniikka sekä imujätejärjestelmä. Imujäteyhtiö on perustettu ja jäteterminaalin suunnittelu on täydessä vauhdissa. Ensimmäinen päiväkoti valmistuu VVO:n kerrostaloon yhtä aikaa asukkaiden muuttaessa uusiin koteihinsa. Suurpellon Lastentalo ja Opinmäen koulu ovat suunnitteilla. Kuluvan vuoden aikana jatketaan Suurpellon puistokadun, Henttaan puistokadun ja Hans Floorin puiston rakentamista aina kesään 2010 saakka.

Alueella on Espoon kaupungin, VVO:n, Asuntosäätiön, Peab Seiconin ja TA-Yhtymän lisäksi yksityisiä maanomistajia, jotka ovat sijoittaneet Suurpeltoon tuntuvia investointeja. Näillä investoinneilla mahdollistetaan Suurpellon kunnallistekniikan, puistojen ja julkisten palveluiden rakentaminen etupainotteisesti.

VVO rakentaa matalaenergiataloja Klariksentielle

Kaikkiaan Suurpellon asuntotuotanto on monimuotoista sisältäen omistus- osaomistus, asumisoikeus- ja vuokra-asumisen. Innovatiivisen kaupunginosan tavoitteena on tarjota vaihtelevia asumismuotoja aina elämäntilanteen mukaan: Suurpeltoon on helppo tulla, Suurpellosta on helppo lähteä.

Suurpellon ensimmäinen asuinrakennuskohde on juuri käynnistymässä. VVO:n kohteessa Klariksentie 2:ssa alkaa yhtä aikaa neljän korkotuetun vuokratalon rakentaminen. Kohteen taloista kaksi tehdään parasta A-energialuokkaa oleviksi matalaenergiataloiksi. Yhtiöön tulee yhteiset saunatilat ja kerhotila ylimpään kerrokseen, alakertaan pesutupa ja päiväkoti. Pysäköintihalli sijaitsee talojen alla.

– Klariksentien rakennuskohde on kahdella tapaa merkittävä. Se on ennen kaikkea vaikeana aikana rakennusalalla merkittävä työllistäjä, mutta se on myös edelläkävijä energiaa säästävässä asuntotuotannossa, kertoo VVO:n projektipäällikkö Hannu Saari.
– Matalaenergiarakennusten todellista energiasäästöä päästään nyt todella tutkimaan Suurpellossa vertailutiedon perusteella. Klariksentielle valmistuu samanlaisia taloja, joista kaksi on matalaenergiatyypiteltyjä ja kaksi niin sanottua normaalia tuotantoa. Käytännön kautta pääsemme mittaamaan, paljonko matalaenergiatalossa todella pystytään säästämään energiaa, jatkaa Saari.

Suurpellon liikennejärjestelyt ja raideliikenne

YTV:n joukkoliikennesuunnitelma kattaa Suurpellon tarpeet vuodesta 2010 vuoteen 2014 asti. Uusia bussilinjoja otetaan käyttöön sitä mukaa kuin alueen asukasluku kasvaa.

Koska tulevat asukkaat ja yritykset ovat kiinnostuneita tulevaisuuden raideliikennemahdollisuuksista, on kaupunki teettänyt raidevision, jonka vaihtoehtojen kehityspolut yltävät vuosille 2020, 2025 ja 2030.

Pikaraitiotiepohjaisessa visiossa toteutettaisiin pikaraitiotieverkko Jokeri I lisäksi Suurpellosta Otaniemeen ja Matinkylään. Jokeri II yhdistäisi myöhemmin Suurpellon myös Myyrmäkeen ja mahdollisesti myös Espoon keskukseen.

Metropohjaisessa visiossa rakennettaisiin Jousenpuiston aseman jälkeen haarautuma Suurpeltoon. Rataa voisi myöhemmin jatkaa Keraan, josta muodostuisi liityntäasema rantarataan. Toisena harkittavana vaihtoehtona olisi radan jatkaminen Espoon keskukseen. Metroa täydentäisi pikaraitiotie Suurpellosta Otaniemeen.

Ekologinen kaupunki lähellä kaikkea

Vuosisatoja luonnonpuistona ollut Suurpelto on jäänyt onnekkaasti Espoon keskeisten liikenneväylien väliin. Kehä II, 2 moottoritietä, junarata sekä tuleva metro ovat kaikki Suurpellon tuntumassa. Erinomainen sijainti metropolialueella on Suurpellon ehdoton vahvuus.

Kerrosneliömetrejä Suurpeltoon tulee miljoona 325 hehtaarin alueelle. Siitä 89 hehtaaria tullaan pyhittämään puistoille asukkaiden ja työntekijöiden virkistäytymistä varten. Asuntoja valmistuu lähes 10000 ja työpaikkoja useita tuhansia. Alue rakennetaan eheäksi ja tiiviiksi kokonaisuudeksi, jossa infrastruktuuria tarvitaan normaalia vähemmän. Kodit, työpaikat, kulttuuri ja vapaa-ajan palvelut tulevat kävelyetäisyydelle. Suurpellon esikuvana on aito puutarhakaupunki, Tapiola, nykyaikaisesti toteutettuna.

VVO-yhtymä Oyj tarjoaa Lumo- ja VVO-brändeillä turvallista, monipuolista ja vaivatonta vuokra-asumista sekä asumisen palveluiden valikoiman erilaisiin elämäntilanteisiin. Seuraavan kolmen vuoden aikana VVO-konsernin tavoite on investoida voimakkaasti asuntotarjonnan kasvuun rakennuttamalla uutta ja ostamalla jo olemassa olevaa kiinteistökantaa.