Takaisin arkistosivulle
12.4.2007 | Uutiset

Senioreille valmistuu vuokra-asuntoja Lappeenrantaan

VVO rakennuttaa senioreille tarkoitettuja vuokra-asuntoja Lappeenrannan ydinkeskustaan. Peltolan kaupunginosaan, Kymenraitti 2:een, valmistuu heinäkuun lopussa hissilliseen viisikerroksiseen kerrostaloon 26 vapaarahoitteista vuokra-asuntoa. Näiden asuntojen asukasvalinnassa ei ole tulo- ja varallisuusrajoja.

– Kysyntää olisi ollut vaikka toiselle samankokoiselle senioritalolle. Kaikki asunnot ovat jo nyt varattuja. Kaikki palvelut ovat kävelyetäisyydellä, jolloin omaa autoakaan ei välttämättä tarvitse. Asuntojen suunnittelussa on huomioitu ikääntyvän ihmisen tarvitsemat varusteet. Moni haluaa luopua omistusasunnosta ja sijoittaa varallisuutta elämiseen. Vuokra-asuminen on vaivaton ja turvallinen asumismuoto, kertoo aluepäällikkö Lauri Heimovaara.

Taloon valmistuvat asunnot ovat 43,0 – 51,5 neliön kaksioita ja 64 neliön kolmioita. Kaikissa asunnoissa on lasitettu parveke sekä valmius turvapuhelinjärjestelmälle. Saunaosasto ja yhteistila sekä ulkoilu- ja apuvälinevarastot sijaitsevat sisäänkäyntikerroksessa. Asuntojen keskivuokra on 13,44 euroa neliöltä kuukaudessa. Vuokra sisältää vesimaksun.

Senioriasuntoja voivat hakea yli 55-vuotiaat, jotka tarvitsevat ikääntyville ihmisille suunniteltuja asuntoja. Senioritalot sijaitsevat lähellä jo olemassa olevia peruspalveluja. Esimerkiksi nyt valmistuvan talon samassa pihapiirissä sijaitsee Lappeenrannan Palvelukeskussäätiön talo, joka tarjoaa ravinto- ja hoivapalveluja.

Lappeenrantaan VVO:n edellinen senioritalo valmistui vuonna 2003 Koulukatu 1:een. Siinä on 31 vuokra-asuntoa. Lappeenrannassa yhtiö omistaa lähes 900 vuokra-asuntoa.

Parhaillaan VVO on kehittämässä tulevaisuuden senioriasumista tavoitteena, että ikääntyvät ihmiset voisivat asua samalla asuinalueella elämänsä eri tilanteissa. VVO:lla on lähes 700 senioriasuntoa yhdeksällä paikkakunnalla.

Asunto Oy Lappeenrannan Gallerianpolun harjannostajaisia vietetään torstaina 12.4.2007 kello 14.00 Hotelli Lappeessa.
Lisätietoja:
Aluepäällikkö Lauri Heimovaara, VVO-kotikeskus, puh. 0400 150 444
Projektipäällikkö Mikko Korhonen, VVO Rakennuttaja Oy, puh. 0400 405 646

VVO-yhtymä Oyj tarjoaa Lumo- ja VVO-brändeillä turvallista, monipuolista ja vaivatonta vuokra-asumista sekä asumisen palveluiden valikoiman erilaisiin elämäntilanteisiin. Seuraavan kolmen vuoden aikana VVO-konsernin tavoite on investoida voimakkaasti asuntotarjonnan kasvuun rakennuttamalla uutta ja ostamalla jo olemassa olevaa kiinteistökantaa.