Takaisin arkistosivulle
13.8.2015 | Uutiset

Nopea kesäjuhlaresepti

Rivakasti kasaan musiikkiesityksiä, äänentoisto ja katos esiintyjien päälle. Ruokaa asukkaille ja esiintyjille sekä kirppispöytiä pitkin pihaa. Näin järjestät bileet parissa viikossa.

Tarina ja tytöt 2.jpg

Tarina Pelkonen (keskellä) on pihan entisiä asukkaita, mutta opiskelee nyt tanssia Rovaniemellä. Hänen kanssaan tanssivat hyvinkääläiset Kati Viitanen (vasemmalla) ja Tiia Raatikainen.

Järvenpääläisen Alankotie 59:n rivitaloasukkaat eivät aikailleet, kun päättivät järjestää avoimet puutarhajuhlat kaupunkilaisille. Ratkaiseva päätös juhlien järjestämisestä syntyi vasta heinäkuun alussa, kun juhlapäiväksi oli päätetty 25. heinäkuuta.
Sateinen kesä 2015 tarjosi pienimuotoiselle kyläfestarille poikkeuksellisen aurinkoiset puitteet. Paikalla oli joukko asukkaita ja uteliaita vieraita, joita oli houkuteltu paikalle Facebookin ja lähinaapurustoon levitettyjen julisteiden avulla.
Konserttiosuuden tervehdyssanat esitti Alankotie 59:n talotoimikunnan puheenjohtaja Sari Kostiainen. Tiina Pelkonen oli kysellyt ystäviään paikalle esiintymään ja juonsi tilaisuuden.

Sari.jpg

– Olisi hienoa saada puutarhajuhlistamme jokavuotiset, Sari Kostiainen lausui tervehdyssanoinaan.

< Taiston trio.jpg Järvenpäähän äskettäin muuttaneen Taisto Lundbergin (edessä) triossa soittivat Pia Lehtonen ja Pete Nurmi, joista jälkimmäinen kuuluu talon asukkaisiin.[/caption]

Konsertin aloitti Taisto ”Amadeuksen isä” Lundbergin trio, jossa hanuristi Lundbergin lisäksi soittivat viulisti Pia Lehtonen ja kitaristi Pete Nurmi. Helsinkiläinen trubaduuri Vesa Salmi esitti sävellyksiään ja sanoituksiaan, ja järvenpääläisen Duo Marinadin Terhi Ylikoski ja Anja Veck ihastuttivat stemmalaulullaan. Alankotiellä lapsuutensa asunut Tarina Pelkonen esitti Korea-pop-tyylistä musiikkia ja koreografioita mukanaan tanssijat Tiia Raatikainen ja Kati Viitanen. Tarina Pelkosen isä Pete Nurmi esitti laulelmia.
Veijo Sirola sopi Järvenpään Puistobluesia järjestävän organisaation kanssa, että heiltä saadaan lainaksi iso telttakatos. Pauli Kostiainen, Pauli Rajaharju sekä Pete Nurmi hakivat ja pystyttivät katoksen. Nurmi hoiti konsertin äänentoiston bändinsä kamoilla.
Sari Kostiainen teki ruoat, joiden kustannuksista vastasi VVO. Ruokaa oli tarjolla asukkaille ja esiintyjille, vieraat saivat sitä ostaa. Pullaa leipoi Aulikki Lehtonen. Ruoan myynnistä vastasivat Marika Talja ja Eliisa Ahlstedt. Asukkaat pystyttivät pihakirpputoripöytiään.

Pihanäkymää.jpg

VVO:n Alankotie 59:n rivitalot rakennettiin vuonna 1988, ja niiden välissä on suuri yhteinen piha-alue, kuin luotu puutarhajuhlia varten.

Teksti ja kuvat: Tiina Pelkonen