Vantaan Leinelään valmistuu syksyllä uusia Lumo-koteja. Leineläntie 10:n sydän on suuri kerhohuone, jonka suunnittelulla ja sisustuksella halutaan saada tila osaksi asukkaiden arkea.
Kojamo Oyj
Tiedote 1.6.2021 klo 13.00
Leinelä on rauhallinen, perheiden suosima asuinalue, josta on hyvät kulkuyhteydet ja erinomaiset ulkoilumahdollisuudet. Alueelle tunnusomaista on piha-alueiden värikkyys, ja tätä noudattelee myös lokakuussa valmistuvan Leineläntie 10:n ulkoasu.
Talon sydän on suuri kerhohuone, jonka suunnitteluun ja sisustukseen panostetaan erityisesti. Kerhohuoneen onkin tarkoitus tuoda asukkaille aidosti lisäneliöitä omaan asumiseen.
”Haluamme, että tilasta on iloa ja hyötyä kaikille talon asukkaille ja siksi panostamme tilan suunnitteluun. Kalustamme kerhohuoneen sisustussuunnittelijan johdolla kutsuvaksi ja tuomaan aidosti lisätilaa oman asunnon lisäksi. Kerhotilassa voi viettää syntymäpäiväkutsuja tai tehdä vaikka etätyötä”, kertoo Lumo-kotien asiakkuuspäällikkö Riikka Ilmakunnas.
”Yli 30-neliöinen kerhohuone sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa kulmauksessa, ja lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat tuovat runsaasti luonnonvaloa. Tilaan tulee muun muassa keittiönurkkaus kahvinkeittomahdollisuudella. Suunnittelu ja sisustus tähtäävät siihen, että tila tulee aktiiviseen käyttöön ja tärkeäksi osaksi asukkaiden arkea.”
Leineläntie 10 on nelikerroksinen talo, jossa on yhteensä 47 asuntoa, joista noin puolet on kolmioita ja neliöitä. Jokaisessa asunnossa on lasitettu parveke. Kutsuvan kerhohuoneen lisäksi yhteisiin tiloihin kuuluvat maksuton pesutupa ja kuivaushuone sekä saunatilat. Kaikilla ratkaisuilla halutaan helpottaa asukkaiden elämistä.
”Parempaan asumiseen kuuluu ehdottomasti arjen askareiden sujuvuus. Sen lisäksi että koti sijaitsee mieleisellä ja itselle toimivalla alueella, on tärkeää, että itse asunto ja yhteiset tilat palvelevat juuri omia tarpeita”, Ilmakunnas sanoo.
Uudet kodit ovat suoraan vuokrattavissa helposti verkkokaupassa
Leineläntie 10:n 47 Lumo-kotia ovat avautuneet vuokrattaviksi Lumo-verkkokaupassa. Asuntoja ei tarvitse erikseen hakea, vaan kodin voi vuokrata heti. Leinelän uusiin Lumo-koteihin pääsee muuttamaan lokakuussa 2021.
Katso Leineläntien vapaat vuokra-asunnot Lumo-verkkokaupassa.
Lisätiedot medialle:
Myyntijohtaja Ville Kilpi, Kojamo Oyj, puh. 020 508 3407, ville.kilpi(at)lumo.fi
Kojamo on Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö ja yksi suurimmista investoijista Suomessa. Tehtävämme on luoda parempaa kaupunkiasumista. Lumo tarjoaa ympäristöystävällistä asumista ja palveluita kaupunkilaiselle, joka arvostaa laatua ja vaivattomuutta. Kehitämme aktiivisesti sijoituskiinteistöjemme arvoa rakennuttamalla uutta, ostamalla ja kehittämällä olemassa olevaa kiinteistökantaa. Haluamme olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta. Kojamon osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla. https://kojamo.fi/