Takaisin arkistosivulle
29.8.2017 | Uutiset

Kojamo voitti Vastuullisin kesäduuni -kilpailun: hyvä fiilis ja aito vastuu saa kiitosta

Vastuullinen kesäduuni -kampanja on palkinnut jälleen Suomen vastuullisimmat kesätyönantajat. Asuntosijoitusyhtiö Kojamo Oyj sijoittui suurten työnantajien sarjassa ensimmäiseksi. Vastuullisin kesäduuni 2017 -kilpailuun osallistui 128 työnantajaa ja vastauksia saatiin 6000 kesätyöntekijältä. He arvioivat työnantajiaan muun muassa työnhakuprosessin, perehdytyksen, työtehtävien mielekkyyden ja tasapuolisuuden perusteella.

Kilpailuraadin perusteluissa mainitaan, että Kojamon kesätyöntekijät arvioivat lähes kaikki kesätyön osa-alueet erinomaiselle tasolle. Kojamon tarjoama hakijakokemus ja työtehtävien mielekkyys nousevat suurten sarjan parhaimmiksi. Huomioitavaa on myös yleisen tyytyväisyyden erittäin korkea taso.

– Parasta tässä kesätyössä on, että tänne tulee joka aamu niin hyvillä fiiliksillä. Täällä on mahtava ilmapiiri ja työkaverit. Täällä annetaan aidosti vastuuta, toimistosihteeri, kesätyöntekijä Martina Fernström kertoo.

– Moni kesätyöntekijöistämme hakee meille uudelleen seuraavina kesinä ja kesätyöntekijöitä rekrytoidaan vakituiseen työsuhteeseen. Meillä on paljon työntekijöitä, jotka ovat aloittaneet kesätöissä ja innostuneet alasta, Kojamon henkilöstöpäällikkö Anu Nurro sanoo.

Kesätyöntekijät osallistuvat uudistamiseen

Kojamossa kesätyöntekijät innovoivat ja ideoivat uusia toimintapaja, joilla kehitämme toimintaamme ja parannamme päivittäisiä työskentelytapoja. Kesätyöntekijät antoivatkin erityisesti kiitosta siitä, että heidän ääntään ja ideoitaan halutaan kuulla. Kesätyöntekijät toivat esille Kojamon vahvuuksina myös mahtavat työkaverit ja esimiehet, positiivisuuden yksiköissä, kattavan perehdytyksen, mielekkäät ja monipuoliset tehtävät sekä konsernin erilaiset edut.

– Kesätyöntekijät ovat korvaamattomia päivittäisten toimintojen rullaamisen kannalta, mutta myös uskomattoman energinen ja innovatiivinen porukka. Kiitokset myös henkilöstöllemme, joka ohjaa työssä ja perehdyttää. Kesätyöntekijät otetaan aina lämmöllä vastaan, Nurro jatkaa.

Kojamo palkkasi tänä kesänä noin 50 kesätyöntekijää Helsinkiin ja kahdeksalle muulle Lumo-kotikeskus-paikkakunnalle ympäri Suomen. Kesätyöntekijät pääsivät työskentelemään myyntineuvottelijan, isännöitsijän, teknisen managerin, asiakaspalvelun, toimistopalveluiden, tietohallinnon, ostoreskontran, vuokravalvonnan, rahoituksen, kirjanpidon, markkinoinnin ja henkilöstöhallinnon tehtävissä.

VVO-konserni on nyt Kojamo. Kojamo Oyj keskittyy asuntosijoittamiseen Suomessa ja uudistaa vuokra-asumista tehden siitä entistä haluttavampaa. Asuntosijoitusyhtiön visiona on olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta.