Takaisin arkistosivulle
17.2.2022 | Pörssitiedotteet

Kojamo Oyj:n tilinpäätös ja hallituksen toimintakertomus vuodelta 2021 on julkaistu

Kojamo Oyj Pörssitiedote 17.2.2022 klo 8.30

Kojamo Oyj:n tilinpäätös ja hallituksen toimintakertomus vuodelta 2021 on julkaistu

Kojamo Oyj:n tilinpäätös ja hallituksen toimintakertomus vuodelta 2021 on julkaistu tänään. Tilinpäätös sisältää konsernitilinpäätöksen, emoyhtiön tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen. Lisäksi yhtiö on julkaissut tänään erilliset selvitykset hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin vuodelta 2021.

Suomenkielinen tilinpäätös julkaistaan toista kertaa ja englanninkielinen tilinpäätös ensimmäistä kertaa European Single Electronic Format (ESEF) raportointivaatimusten mukaisesti XHTML-tiedostona. Konsernitilinpäätöksen päälaskelmat on merkitty XBRL-merkeillä. Tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab on toimittanut riippumattoman, kohtuullisen varmuuden antavan varmennusraportin koskien Kojamon laatimaa ESEF-tilinpäätöstä. Varmennustoimeksianto on suoritettu kansainvälisen varmennustoimeksiantostandardin ISAE 3000 mukaisesti.

Tilinpäätös ja hallituksen toimintakertomus, selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportti on julkaistu yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.kojamo.fi sekä tämän tiedotteen liitteinä.

Lisäksi yhtiö julkaisee viikolla 9 vuosikertomuksen, joka sisältää yhtiön vastuullisuusraportin.

Lisätietoja:

Niina Saarto, Group Treasurer, Investor Relations, Kojamo Oyj, puh. 020 508 3283, niina.saarto@kojamo.fi

Erik Hjelt, talousjohtaja, Kojamo Oyj, puh. 020 508 3225, erik.hjelt@kojamo.fi

Jakelu:

Nasdaq Helsinki, Irish Stock Exchange, keskeiset tiedotusvälineet

Kojamo on Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö ja yksi suurimmista investoijista Suomessa. Tehtävämme on luoda parempaa kaupunkiasumista. Lumo tarjoaa ympäristöystävällistä asumista ja palveluita kaupunkilaiselle, joka arvostaa laatua ja vaivattomuutta. Kehitämme aktiivisesti sijoituskiinteistöjemme arvoa rakennuttamalla uutta, ostamalla ja kehittämällä olemassa olevaa kiinteistökantaa. Haluamme olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta. Kojamon osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla. https://kojamo.fi/

Liitteet

Kojamo tilinpäätös 2021 (PDF) (wkr0006.pdf)
7437007YPUOQZ8OV1R42-2021-12-31-fi.zip (wkr0008.zip)
Kojamo Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2021 (Kojamo Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2021.pdf)
Kojamo Palkitsemisraportti 2021 (Kojamo Palkitsemisraportti 2021.pdf)