Takaisin arkistosivulle
27.8.2019 | Työntekijätarinat

Onnistumiset tuovat virtaa työntekoon

Tiina Aalto toimii Kojamossa ostoreskontran kehittämispäällikkönä. Hänen työnkuvansa on monipuolinen ja sisältää sekä jokapäiväisiä tehtäviä että vaihtelevia projekteja. “Kehitän ostoreskontran toimintaa ja olen vahvasti mukana muutosprojekteissa”, Tiina kertoo.

Tiina Aalto

Vaikka monet Tiinan työtehtävistä ovat pysyviä, työn dynaamisuus tekee päivistä mielenkiintoisia. “Koskaan ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Esimerkiksi talon sisältä tulee aika usein kyselyitä. Opastan ihmisiä erilaisissa tilanteissa ja haemme yhdessä niihin ratkaisua.”

Myös liiketoiminta luo liikettä ostoreskontraan. Kohteita ostetaan ja myydään ja niiden mukana vaihtuvat myös laskutusyhtiöt, joiden päivittämisestä Tiina vastaa.

Hommat hoituvat paremmin yhdessä

Ostoreskontran läpi kulkee vuosittain noin 200 000 ostolaskua. On siis tärkeää, että tiimissä vedetään yhtä köyttä, jotta kokonaisuus pysyy hallinnassa. “Porukka kyllä tsemppaa toisiaan tiukan paikan tullen”, Tiina kertoo. “Vaikka olisi hankalaa, kyllä ratkaisuja löytyy aina. Mahdottomalta tuntuvat asiatkin ovat yleensä mahdollisia”, Tiina jatkaa.

“Porukka tsemppaa toisiaan.”

Kojamosta Tiina puhuu lämpimästi. Eikä ihme, sillä hän on viihtynyt Kojamossa jo 19 vuotta. Tiina aloitti työnsä kiinteistökirjanpitäjänä, ja on sen jälkeen toiminut myös tiiminvetäjänä ja esimiehenä ennen nykyistä kehittämispäällikön virkaa. 

“Töihin on helppo ja mukava tulla. Minulla mahtava tiimi rinnalla, ja yhdessä tekemällä kaikki hoituu”, Tiina kertoo. 

Ilo palvella auttaa etsimään ratkaisuja

Tiina kokee, että Kojamon arvot kuvaavat hyvin hänen tapaansa tehdä töitä. Uudistuksia odotetaan aina innolla, ja niihin panostetaan. “Näen muutokset uusina mahdollisuuksina. Alkuvaiheessa ne vaativat työtä ja testausta, mutta kyllä se sitten palkitaan”, Tiina kertoo. Samoin hinku onnistua on kova. “Onnistumiset palkitsevat ja tuovat virtaa työntekoon”, Tiina jatkaa.

“Alkuvaiheessa muutokset vaativat työtä ja testausta, mutta kyllä se sitten palkitaan.”

Lähinnä sydäntä Kojamon arvoista on kuitenkin ilo palvella. Ratkaisun löytäminen ja toisten auttaminen on aina yhtä palkitsevaa. Kojamossa hyvästä työstä myös muistetaan kiittää. “Saatu kiitos tuntuu aina hyvältä ja vahvistaa tunnetta, että on ollut avuksi muille.”