Kojamolla kesätyöntekijät pääsevät heti työsuhteen alussa kehittämään yrityksen toimintaa. Yrityksen johto haastaa kesätyöntekijät osallistumaan ideakilpailuun, jossa tehtävänä on ratkoa talon asiantuntijoiden asettamia haasteita.

Kojamolla järjestettiin kesällä 2025 kesätyöntekijöiden perinteinen ideakilpailu jo yhdeksättä kertaa. Kesätyöntekijöille tarjottiin mahdollisuutta osallistua ideakilpailuun omien töidensä ohella, yhdessä innokkaiden kollegoiden kanssa.
Ideakilpailun tavoitteena on sekä kehittää yrityksen toimintaa mutta myös tarjota kesätyöntekijöille mahdollisuus haastaa itseään pohtimaan yrityksen toimintaa omaa toimenkuvaa laajemmin – opintojen jälkeiseen työelämään valmistaen.
Ideointia kesän mittaan
Kukin osallistuja sai valita neljästä tarjolla olevasta liiketoimintahaasteesta kaksi kiinnostavinta, jonka jälkeen kaikki kilpailuun mukaan ilmoittautuneet jaettiin tasapuolisesti tarjolla olevien haasteiden mukaisiin ryhmiin. Tänä vuonna haasteet koskivat Lumo-kotien asiakaspolkua, markkinointia, asuntoesittelyitä ja kierrätystä.
Kaksikymmentä kesätyöntekijää rohkeni kilpailuun ja lähti ratkomaan annettuja haasteita kesän mittaan omien töidensä ohella. Kullakin tiimillä oli ideoinnin tukena Kojamon omia asiantuntijoita, mentori tai useampi, joiden kanssa tehtävänantoa sai sparrata vapaasti.
Kesätyöntekijät ”grillissä”
Lopulta neljä neljän hengen tiimiä esitteli kehitysehdotuksensa Kojamon johtoryhmälle Leijonan luola -tyyliin kesän päätteeksi. Kullakin ryhmällä oli viisitoista minuuttia aikaa vakuuttaa johtoryhmä oman ideansa toimivuudesta, jonka aikana johtoryhmäläiset esittivät myös tarkentavia kysymyksiä.
”Kuinka paljon teknistä kehitystä tämä vaatisi? Miten pian uusi toiminnallisuus saataisiin käyttöön? Onhan lain asettamat vaatimukset otettu huomioon? Miten varmistetaan, että asiakkaiden tiedot ovat suojassa? Miten muutos vaikuttaisi kojamolaisten arkeen käytännössä?
Mentorit olivat taustalla henkisenä tukena. Kuulolla oli myös muita kojamolaisia livenä ja linjoja pitkin.

Johtoryhmä osasi esittää hyvinkin tiukkoja kysymyksiä, mutta kesätyöntekijät eivät näistä hämmentyneet. Päinvastoin he vastasivat kuhunkin kysymykseen rauhassa ja asiantuntevin kommentein. He olivat selkeästi perehtyneet heille annettuihin haasteisiin kesän aikana.
Esitysten päätteeksi Kojamon toimitusjohtaja Reima Rytsölä kiitti kaikkia osallistujia erinomaisista esityksistä ennen kuin johtoryhmä vetäytyi pohtimaan, ketkä ansaitsisivat voiton tänä vuonna.
Parhaimmat palkitaan
Rytsölä oli raadin jäsenenä ensimmäistä kertaa, mutta muut johtoryhmäläiset osasivat kertoa, että kilpailun taso on ollut nousussa joka vuosi. Tänä vuonna kiitos kuuluu osin myös mentoreille, jotka olivat uutena elementtinä osana kilpailukonseptia. Mentorit ovat varmistaneet, että ideakilpailuun osallistuvilla kesätyöntekijöillä on käsissään kaikki haasteeseen liittyvät viimeisimmät tiedot.
Jokaisesta tiimistä löytyi hyviä käyttökelpoisia ideoita, mutta lopulta johtoryhmä oli voittajasta täysin yksimielinen. Voiton vei tällä kertaa Lumo-asiakaspolun kehitystä ideoinut ryhmä, jossa oli mukana verkkokauppa-asiantuntija Jonni Kuortti, projektiassistentti Henri Salmi, isännöitsijä Vili Tuomikoski ja myyntineuvottelija Cristina Pyykkönen.
”Ideakilpailu oli antoisa kokemus, joka lisäsi ymmärrystä yrityksestä. Konseptia kannattaa ehdottomasti jatkaa.”
Voittajatiimin tehtävänä oli luoda asiakasystävällinen asiakaspolku koko Lumo-asiakkuuden ajaksi. Asiakaspolku sisältää fyysisiä ja digitaalisia kohtaamisia arjessa. Tiimin tehtävänä oli pohtia, miten nykyiset työkalut voisivat olla sujuvampia ja minkälaisia uusia ratkaisuja voisi hyödyntää jatkossa.
”Haaste tuntui aluksi laajalta, mutta yhdessä löysimme toimivan idean, jota työstimme johdonmukaisesti kesän ajan. Mentoreiden tuki ja hyvä valmistautuminen auttoivat johtoryhmälle pitchauksessa, ja voitto tuntuu hienolta saavutukselta. Ideakilpailu oli antoisa kokemus, joka lisäsi ymmärrystä yrityksestä. Konseptia kannattaa ehdottomasti jatkaa”, Kuortti tuumasi kisan päätteeksi.
”Alku tuntui laajasta tehtävänannosta johtuen hieman sekavalta, mutta säännölliset palaverit ja tiimin monipuolinen osaaminen veivät ideointia eteenpäin. Mentoreilta saatu sparraus, hyvä valmistautuminen ja rento tilaisuus auttoivat esiintymisessä, ja voitto tuntuu erityisen hyvältä tehdyn työn määrän vuoksi. Ideakilpailu tarjosi hyvää oppia ja kokonaiskuvan Kojamosta. Kisa kannattaa ehdottomasti järjestää myös ensi vuonna”, Salmi summasi kokemuksiaan.
”Ideakilpailu on kokonaisuudessaan erinomainen konsepti, joka tuottaa aidosti käyttökelpoisia ideoita.”
”Johtoryhmälle esiintyminen sujui luontevasti ja kysymysosio tarjosi mahdollisuuden syventää esitystä, johon olimme hyvin valmistautuneet. Voitto tuntui hienolta etenkin ryhmän panostuksen vuoksi. Ideakilpailu on kokonaisuudessaan erinomainen konsepti, joka tuottaa aidosti käyttökelpoisia ideoita – tätä kannattaa ehdottomasti jatkaa”, Tuomikoski totesi.
”Palvelumuotoilijana tartuin haasteeseen innolla, ja yhteisen tutkimus- ja sparrailuprosessin myötä saimme priorisoitua laajasta aiheesta keskeiset ratkaisut. Mentoreiden kysymykset ja tuki auttoivat kehittymään, ja oli hienoa nähdä omien ideoiden etenevän konkreettisiksi. Ideakilpailukonsepti toi arvokasta oppia, vaihtelua arkeen ja oli kokonaisuudessaan antoisa kokemus”, Pyykkönen tiivisti.
Voittajat kukitettiin ideakilpailun päätteeksi ja kaikki osallistujat saivat osallistumisestaan pienen kiitoksen. Mentorit vastuutettiin viemään hyvät ideat käytäntöön kesätyöntekijöiden siirtyessä pikkuhiljaa takaisin opintojen pariin.

”Oli kyllä huikean hieno ja osaava porukka, jota oli ilo mentoroida. Lähtökohta oli mahtava, kun he lähtivät omatoimisesti haastattelemaan organisaatiossa eri alan asiantuntijoita ja löysivät oivalliset kehittämiskohteet ja näihin ratkaisuehdotukset. Mentorointi oli kokemuksena kiva ja lopputuloshan oli mitä parhain!” voittajatiimin mentorit verkkopalvelu- ja sovelluskehitysjohtaja Piia Hyvärinen ja kehityspäällikkö Anna Saarinen iloitsivat yhdessä.
Ideakilpailun voittajatiimistä löytyi lopulta myös vuoden 2025 kesätyöntekijä.