Kojamolla palkitaan joka vuosi vuoden kesätyöntekijä. Valinta perustuu esihenkilöiden ilmiantoihin ja perusteluihin, joihin ilmiantajan on syytä panostaa, jos aikoo saada voiton haluamalleen osaajalle. Vuoden 2025 kesätyöntekijäksi valikoitui ”todellinen luottopeluri” Jonni Kuortti.

Jonni Kuortti aloitti Kojamolla verkkokauppa-asiantuntijan kesätyötehtävissä ensimmäisen kerran vuonna 2024. Kuortti kutsuttiin pian kesätöiden päätyttyä takaisin – ensin verkkokauppatiimin kiireapulaiseksi tuntityöntekijänä, ja tämän jälkeen jälleen kesäksi töihin, jatkamaan upeasti alkanutta urapolkua.
Kuortti on päässyt työskentelemään monipuolisesti Lumo-kotien verkkokauppavuokrausten parissa. Tehtävänkuvaan on reilun vuoden mittaan kuulunut muun muassa vapautuvien asuntojen nostaminen verkkokauppaan, asuntokuvien muokkausta sekä kampanjoiden ja vuokraportaalinäkyvyyden ylläpito.
”Pidän konkreettisista tuloksista. On ollut mukava nähdä oman työn vaikutus esimerkiksi verkkokauppavuokrauksissa. Kesä on ollut vuokrausten suhteen kiireistä aikaa, joten ajoittain ripeä tahti on tuonut myös positiivista haastetta työnkuvaan”, Kuortti muistelee kulunutta kesää.
Kuortti ei tiennyt, että hänen esihenkilönsä, myyntipäällikkö Liisa Reinilä, oli ehdottanut häntä vuoden 2025 kesätyöntekijäksi. Kesätyöntekijöiden ideakilpailun finaalin yhteydessä julkistettu voitto tuli Kuortille täysin yllätyksenä.
”Fiilis voittaessa oli mahtava! Tuli tunne, että olen oikeasti onnistunut työssäni. Kesätyöntekijöissä on kuitenkin monta huipputyyppiä, joka olisi ansainnut saman tittelin”, Kuortti tuumaa.
Reinilä perusteli ehdotustaan mainitsemalla muun muassa, että Kuortti on tehnyt sinnikkäästi töitä tiiminsä täysivaltaisena jäsenenä siinä missä vakituisetkin.
”Jonni kykenee ketterästi hyppäämään osa-alueelta toiselle tuuraamaan kollegoitaan, ja on aina valmis auttamaan muita. Hän on aidosti kiinnostunut yrityksemme toiminnasta kokonaisvaltaisesti ja työskentelee yhteisten tavoitteiden eteen erittäin tuloshakuisesti. Tämä yli tiimirajojen vain ja ainoastaan hyvää palautetta saava kojamolainen on todellinen luottopeluri!” Reinilä summaa.
”Mukava ja rento tiimi on yksi niistä syistä, että olen viihtynyt Kojamolla.”
Kehut ovat vastavuoroiset. Kuortti kehuu myös vuolaasti esihenkilöään ja tiimiään.
”Liisa on erinomainen esihenkilö, jolta voin matalalla kynnyksellä kysyä mieltä askarruttavista asioista. Tiimissämme on muutenkin hyvä henki ja autamme toisiamme aina tarpeen tullen. Mukava ja rento tiimi on yksi niistä syistä, että olen viihtynyt Kojamolla”, Kuortti kertoo.
Myös Kojamo työnantajana ja yrityksenä saa kehuja.
”Kojamo on luotettava työnantaja ja ihmiset selkeästi viihtyvät täällä pitkään. Vaikka yritys on suuri, tehdään eri puolella taloa jatkuvasti kehitystyötä. Kojamolla ei ole jämähdetty vanhaan, vaan selkeästi kehitetään palveluita ja prosesseja. Suosittelen Kojamoa paitsi kiinteistöalasta kiinnostuneille mutta myös heille, joille ala ei ole opinnoista tai aiemmasta työkokemusta tuttu.”
Ja jotta kehujen ketju ei katkeaisi, niin Kuortille satelee lisää ylistyssanoja tiimiltä:
”Rauhallinen, ystävällinen ja aina valmis auttamaan. Kaikki kehut sopivat Jonniin!”
”Nopea oppimaan, tarkka ja fiksu. Haluaa kehittyä jatkuvasti.”
”On ottanut paikkansa tiimissä ja tekee kaikkensa, että verkkokauppatiimi onnistuu.”
Miltä Kuortin tulevaisuus näyttää – jatkuuko opiskelut vai kenties ura Kojamolla?
”Jatkan syksyllä markkinoinnin maisteriopintojen parissa Vaasan yliopistossa, ja aloittelen gradun kirjoittamista. En kuitenkaan onneksi kokonaan lähde Kojamolta. Saan jatkaa tuntityöntekijänä samassa tiimissä kuin aiemmin.”
Kuortti osallistui myös kesätyöntekijöiden ideakilpailuun, ja nappasi tiiminsä kanssa voiton tästäkin kisasta.