Toimintaympäristö ja trendit
Kojamon toimiessa asuinkiinteistösektorilla yhtiöön vaikuttaa erityisesti asuntomarkkinoiden tilanne ja kehitys Suomen kasvukeskuksissa. Lisäksi yhtiöön vaikuttavat makrotaloudelliset tekijät, kuten talouskasvu, työllisyys, kuluttajien käytettävissä olevat tulot, inflaatio, alueellinen väestönkasvu ja kotitalouksien koon kehitys.
Kohti tasapainottuvaa markkinaa
Inflaation hidastuminen ja korkojen lasku ovat tukeneet maailmantalouden kasvua, ja kasvu onkin säilynyt kohtuullisen vahvana kauppa ja geopoliittisista jännitteistä huolimatta. Suomen talous on myös kääntynyt kasvuun, mutta vuositasolla bruttokansantuote jäi edellisvuotta hieman pienemmäksi. Asuntoaloitukset ovat romahtaneet, mutta vuokramarkkinoilla on ollut vielä ylitarjontaa aiemmin aloitetun asuntotuotannon valmistuessa. Markkinoiden tasapainottuminen on alkamassa. Väestönkasvun odotetaan jatkuvan voimakkaana suurimmissa kaupungeissa.
Lue lisää toimintaympäristöstämme vuoden 2024 vuosikertomuksesta
Lue ajankohtaisimmat tiedot toimintaympäristöömme liittyen osavuosikatsauksistamme

Kojamo vastaa strategiansa mukaan kaupungistumisen, digitalisoitumisen sekä yhteisöllisyyden trendeihin ja tarjoaa vuokra-asuntoja ja asumiseen liittyviä palveluita Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa.
Päivitetty 8.5.2025