VVO-konserni on sopinut Pohjola Rakennus Oy Uusimaan kanssa lähes 50 miljoonan euron arvoisten vuokra-asuntojen toteuttamisesta Helsinkiin, Vantaalle ja Hyvinkäälle. Yhteensä rakenteille tulee tällä sopimuksella 263 Lumo-vuokra-asuntoa, jotka valmistuvat pääosin seuraavien kahden vuoden aikana.
VVO-konsernin ja Pohjola Rakennus Oy Uusimaan välinen sopimus sisältää vuokra-asuntohankkeita kasvukeskuksissa. Vuokra-asunnoille on kasvavaa kysyntää sekä pääkaupunkiseudulla että Hyvinkäällä.
Sopimus sisältää neljä kohdetta, joihin rakentuu yhteensä 263 Lumo-vuokra-asuntoa. Rakenteille tulee Helsingin Kannelmäkeen Vanhaistentielle 43, Helsingin Roihuvuoreen Tulisuontielle 28, Vantaan Martinlaakson Martinkeskukseen 143 ja Hyvinkäälle Kauppakeskus Villan lähistölle Värimestarinkaarelle 49 vuokra-asuntoa.
”Hyvien julkisten liikenneyhteyksien ja palvelujen äärellä oleville vuokra-asunnoille on tarvetta erityisesti näillä alueilla, joissa myös työperäinen muutto lisää kysyntää. Tavoitteemme on jatkaa vuokra-asunto-investointeja Suomen kasvukeskuksissa, jotta erityisesti pääkaupunkiseutu voi kehittyä Suomen talouden veturina”, VVO-yhtymän kiinteistökehitysjohtaja Kim Jolkkonen sanoo.
”Yhteistyö VVO-konsernin kanssa on yhtiömme strategian sekä kaupan kohteisiin kuuluvien aluehankkeiden etenemisen kannalta erittäin merkittävää. Odotamme innolla pääsevämme toimimaan yhteistyössä toimialansa markkinajohtajan kanssa”, Pohjola Rakennus Oy Uusimaan toimitusjohtaja Kim Bono toteaa.
VVO-konsernin vuosittainen tavoite on toteuttaa vähintään tuhat uutta vuokra-asuntoa. Vuonna 2015 yhtiö investoi vuokra-asuntoihin 235 miljoonaa euroa. Viimeisen kolmen vuoden aikana VVO-konserni on investoinut Suomeen kaikkiaan 650 miljoonaa euroa. Kaikki rakenteilla olevat vuokra-asunnot ovat markkinaehtoisia Lumo-vuokrakoteja, joissa on tarjolla jatkuvasti kehittyvä asumisen palvelujen valikoima.
Pohjola-Rakennus -konserni rakentaa vuosittain yli 1 000 asuntoa sekä lukuisia toimitilakohteita ja pysäköintilaitoksia Uudellemaalle, Pirkanmaalle, Keski-, Itä- ja Länsi-Suomeen sekä Hämeeseen. Konserni työllistää yli 1 200 henkilöä, joista omaa henkilökuntaa on noin sata. Yhtiön vuoden 2016 liikevaihtotavoite on noin 180 miljoonaa euroa. Konsernin tavoitteena on olla johtava asunto-, toimitila- ja infrarakentaja toiminta-alueillaan sekä johtava senioriasuntojen rakentaja Suomessa.
Lisätietoja:
kiinteistökehitysjohtaja Kim Jolkkonen, VVO-yhtymä Oyj, puh. 020 508 3208, kim.jolkkonen(at)vvo.fi
konsernijohtaja Juha Metsälä, Pohjola Rakennus Group PRG Oy, puh. 041 459 0600, juha.metsala(at)pohjolarakennus.fi
toimitusjohtaja Kim Bono, Pohjola Rakennus Oy Uusimaa puh. 044-751 0100
kim.bono(at)pohjolarakennus.fi
VVO-yhtymä Oyj tarjoaa Lumo- ja VVO-brändeillä turvallista, monipuolista ja vaivatonta vuokra-asumista sekä asumisen palveluiden valikoiman erilaisiin elämäntilanteisiin. Seuraavan kolmen vuoden aikana VVO-konsernin tavoite on investoida voimakkaasti asuntotarjonnan kasvuun rakennuttamalla uutta ja ostamalla jo olemassa olevaa kiinteistökantaa.