Kojamo Oyj
Pörssitiedote
27.6.2018 kello 12.00
EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, OSAKSI TAI KOKONAAN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI AUSTRALIASSA, KANADASSA, KIINAN TASAVALLAN HONG KONGIN ERITYISHALLINTOALUEILLA, JAPANISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI YHDYSVALLOISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
Vakauttamistoimenpiteitä suoritettu
Viitaten Kojamo Oyj:n (”Kojamo” tai ”Yhtiö”) 4.6.2018 julkaisemaan esitteeseen ja Yhtiön 14.6.2018 julkaisemaan pörssitiedotteeseen koskien lopputulosta Kojamon listautumisannissa, Yhtiö on vastaanottanut tiedon, että listautumisannissa vakauttamisjärjestäjänä toimiva Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike (”Nordea”) on suorittanut vakauttamistoimenpiteitä 15.6.2018.
Nordea on ilmoittanut Yhtiölle suorittaneensa vakauttamistoimenpiteitä (markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (EU) No. 596/2014 artiklan 3.2(d) mukaisesti) Nasdaq Helsingissä alla olevan mukaisesti.
Vakauttamistiedot | |
Liikkeeseenlaskija | Kojamo Oyj |
Arvopaperit | Liikkeeseenlaskijan osakkeet (ISIN: FI4000312251) |
Listautumisannin koko | 65 397 449 osaketta (sisältäen 8 530 098 osakkeen lisäosakeoption) |
Merkintähinta | 8,50 euroa osakkeelta |
Kaupankäyntitunnus | KOJAMO |
Vakauttamisjärjestäjä | Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike |
Vakauttamistoimenpiteet | ||||||
Pvm | Hinta (alin) | Hinta (ylin) | Hinta (painotettu keskiarvo) | Määrä | Valuutta | Markkina |
15.6.2018 | 8,50 | 8,50 | 8,50 | 284 752 | EUR | Nasdaq Helsinki |
Kojamo Oyj
Jakelu
Nasdaq Helsinki Oy
Kojamo lyhyesti
Kojamo on Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö ja vuokra-asumisen rohkea uudistaja. Tehtävämme on luoda parempaa kaupunkiasumista. Toimimme Suomen merkittävimmissä kasvukeskuksissa ja Lumo-brändimme tarjoaa vuokra-asumista sekä uudenlaisia palveluita kaupunkiasumiseen. Kehitämme aktiivisesti sijoituskiinteistöjemme arvoa ja määrää rakennuttamalla uutta ja kehittämällä olemassa olevaa kiinteistökantaa. Haluamme olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta. Lisätietoja: kojamo.fi
Tärkeää tietoa
Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa. Tämä kirjallinen materiaali ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Arvopapereita ei ole rekisteröity eikä aiota rekisteröidä Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) mukaisesti.
Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle ja myymiselle listautumisannissa ja -myynnissä on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö tai järjestäjät eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan jonkun henkilön toimesta.
Tiedotteen sisältämää tietoa ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.
Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin ”Relevantti jäsenvaltio”), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu ”tarjota arvopapereita yleisölle” tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, kuten ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen Esitedirektiivin täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Ilmaisu ”Esitedirektiivi” tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu ”2010 Muutosdirektiivi” tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.
Tämä tiedote ei ole tarjous tässä viitattujen arvopapereiden myymiseksi Isossa-Britanniassa. Isossa-Britanniassa ei ole hyväksytty tässä viitattuihin arvopapereihin liittyvää esitettä eikä sellaista tulla rekisteröimään. Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla tai (iii) Määräyksen 49(2) (a) – (d) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, ”relevantit henkilöt”). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.
Järjestäjät tai mikään niiden lähipiiritahoista, hallituksen jäsenistä, johtajista/toimihenkilöistä, työntekijöistä, neuvonantajista tai edustajista eivät ota minkäänlaista vastuuta tai anna mitään nimenomaisia tai epäsuoria takuita tai vakuutuksia tässä tiedotteessa olevan tiedon totuudenmukaisuuteen, täsmällisyyteen tai täydellisyyteen liittyen (tai liittyen siihen, onko mitään tietoa jätetty pois tiedotteesta) tai mihin tahansa Yhtiöön, sen tytäryhtiöihin tai osakkuusyhtiöihin liittyvään kirjallisessa, suullisessa, visuaalisessa tai sähköisessä muodossa annettuun ja miten tahansa välitettyyn ja saatavilla olevaan tietoon liittyen tai mihin tahansa tämän tiedotteen tai sen tai sen sisällön käyttämisestä tai muutoin sen yhteydessä miten tahansa syntyvään vahinkoon liittyen.
Järjestäjät toimivat yksinomaan Yhtiön, eivätkä kenenkään muun tässä tiedotteessa mainittuun transaktioon yhteydessä olevan tahon puolesta, eivätkä katso ketään muuta henkilöä (oli tällainen henkilö sitten tämän tiedotteen vastaanottaja tai ei) asiakkaakseen transaktion yhteydessä eivätkä ne ole vastuussa asiakassuojan, jonka ne tarjoavat asiakkailleen, järjestämisestä tai neuvojen antamisesta kenellekään muille henkilöille koskien tämän tiedotteen sisältöä tai muuta tässä tiedotteessa viitattua transaktiota. Järjestäjät eivät ole vahvistaneet tämän tiedotteen sisältöä.
Tämä tiedote ei ole listautumisantia tai -myyntiä koskeva suositus. Arvopapereiden hinta ja arvo tai niistä saatavat tulot voivat laskea yhtä hyvin kuin nousta. Aiempi tuloskehitys ei anna viitteitä tulevasta tuloskehityksestä. Tässä tiedotteessa tai missä tahansa listautumisantiin tai -myyntiin liittyvässä asiakirjassa annettuja tietoja ei tule pitää ohjeena tulevasta kehityksestä.
Järjestäjät ja mikä tahansa niiden kanssa samaan konserniin kuuluva yhtiö voivat Listautumisannin ja -myynnin yhteydessä sijoittajina omaan lukuunsa toimiessaan ostaa osakkeita ja tässä ominaisuudessa pitää hallussaan, ostaa, myydä, tarjoutua myymään tai muutoin käydä kauppaa omaan lukuunsa tällaisilla osakkeilla tai muilla Yhtiön arvopapereilla tai niihin liittyvillä sijoituksilla tai muutoin. Tämän mukaisesti listalleottoesitteeseen sisältyvät viittaukset osakkeisiin, joita tarjotaan, hankitaan, myydään tai joilla muutoin käydään kauppaa, tulee katsoa sisältävän Järjestäjille tai mille tahansa samaan konserniin kuuluvalle yhtiölle tehtävän tarjouksen, myynnin, hankinnan tai kaupankäynnin niiden toimiessa sijoittajina omaan lukuunsa. Lisäksi tietyt järjestäjät tai niiden kanssa samaan konserniin kuuluvat yhtiöt voivat tehdä rahoitusjärjestelyjä ja vaihtosopimuksia (swap), minkä vuoksi nämä järjestäjät tai niiden kanssa samaan konserniin kuuluvat yhtiöt voivat aika ajoin hankkia, omistaa tai luovuttaa osakkeita. Järjestäjät eivät julkista mitään tällaisia sijoituksia tai transaktioita muutoin kuin siinä laajuudessa, mitä lakisääteiset velvollisuudet edellyttävät.
Järjestäjät tai kukaan niiden lähipiiritahoista, edustajista tai neuvonantajista tai näiden kanssa samaan konserniin kuuluvista yhtiöistä, hallituksen jäsenistä, johtajista/toimihenkilöistä, työntekijöistä tai muista tahoista eivät suoraan tai epäsuorasti ota mitään vastuuta tämän tiedotteen tietojen tai siihen sisältyvien lausumien oikeellisuudesta, täydellisyydestä tai todenperäisyydestä. Järjestäjät tai niiden hallituksen jäsenet, johtajat/toimihenkilöt, työntekijät tai muut tahot eivät vastaavasti hyväksy soveltuvan lain sallimissa rajoissa mitään lakiin, sopimukseen tai muuhun perustuvan vahingonkorvausvastuuta mistään virheistä, laiminlyönneistä tai epätäsmällisyyksistä sellaisessa tiedossa tai lausunnossa tai mistään tappiosta, kulusta tai vahingosta, joka on kärsitty tai kertynyt mistä tahansa aiheutuen suoraan tai välillisesti mistä tahansa tämän tiedotteen tai sen sisällön käytöstä tai muutoin tähän tiedotteeseen liittyen.