Takaisin arkistosivulle
3.9.2021 | Sidosryhmäuutiskirjeet

Sidosryhmäuutiskirje syyskuu 2021

Pääkaupunkiseudun vetovoima asuinpaikkana jatkuu

Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n kesäkuussa julkaiseman väestöennusteen mukaan pääkaupunkiseudun vetovoima jatkuu myös tulevaisuudessa. Ennusteessa on esitetty kolme kasvun skenaariota, joissa myös korona-ajan vaikutus on otettu huomioon. Kaikissa skenaarioissa pääkaupunkiseudun väestön ennustetaan kasvavan 13–21 prosenttia vuosina 2020–2040. Myös Turku ja Tampere kasvavat kaikissa kolmessa skenaariossa yli 10 prosenttia. Ennusteen mukaan väestön kasvu perustuu vieraskielisen väestön kasvuun. Tämä näkyy erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa kasvua ruokkivat muuttovoitot vieraskielisestä väestöstä sekä ulkomailta että maan sisältä. 

Kojamolla on tarjolla uusia asuntoja kaupungistumisen trendin jatkuessa ja pandemian hellittäessä: tänä vuonna Kojamolle valmistuu noin 1 300 uutta asuntoa ja kesäkuun lopun tilanteen mukaan rakenteilla on 2 793 asuntoa. 

Lisäksi Lumo Kodit Oy on sopinut uudiskohteiden hankkimisesta usean eri rakennusyhtiön kanssa kuluneena kesänä. Rakenteille tulee sopimusten mukaan yhteensä lähes 600 uutta asuntoa Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle. Asuntojen rakentaminen käynnistyy osana aikaisemmin solmittuja yhteistyösopimuksia.

Hyvää alkusyksyä edelleen kaupungistuvassa Suomessa.

Ystävällisin terveisin

Jani Nieminen
toimitusjohtaja
Kojamo Oyj

Lue lisää: https://kojamo.fi/uutiset-ja-tiedotteet/kojamo-oyj-lumo-kodit-sopi-yhteensa-593-uuden-asunnon-rakentamisesta-paakaupunkiseudulle-nykyisten-yhteistyosopimusten-puitteissa/ 

My Lumo on suosittu asukkaiden asiointipalvelu

Jo lähes kolme neljästä asukkaasta käyttää My Lumo -palvelua, jossa asumisen asiat hoituvat kätevästi digitaalisesti. Koska noin 36 000 Lumo-kodissa asuu eri ikäisiä ja asukkaiden kielitausta on laaja, My Lumo -palvelussa viestitäänkin suomeksi ja englanniksi, ja tarvittaessa jopa yhdeksällä eri kielellä.

Asukkaat saavat vuokraan sisältyvät asumisen palvelut käyttöönsä My Lumo -palvelusta. Tätä kautta asukkaat voivat myös ostaa yhteistyökumppaneiltamme arkea helpottavia lisäpalveluita. Palveluportfoliota kehitetään jatkuvasti yhteistyössä asukkaiden ja laajan kumppaniverkoston kanssa.

My Lumo -palvelun käyttäjille tehdyn kyselytutkimuksen mukaan kiinnostus vastuulliseen arkeen ja elämäntapaan kasvaa ja yhdistää kaikkia ikäluokkia. Kaikenikäiset kaipaavat neuvoja, miten edistää kiertotaloutta omassa arjessa. Kiertotalous ja kierrätys onkin yksi Kojamon tärkeistä vastuullisuusteemoista, ja kattavan jätteiden lajittelun mahdollistaminen ja kierrätyksen tehostaminen yksi vastuullisuusohjelmamme painopisteistä. Asukkaille tarjoamme aiheeseen liittyen käytännön ohjeistusta My Lumo -palvelun kautta.

Tutustu tarkemmin: My Lumo -palvelusta tuli nopeasti asukkaiden suosikki

Paremman kaupunkiasumisen -podcast 

Paremman kaupunkiasumisen podcastissa keskustellaan asuntomarkkinoiden muutoksista, kaupunkiasumisesta ja tulevaisuuden trendeistä. Uusimpana juttusarjat vastuullisuudesta ja kesätöistä Kojamolla. Podcastissa keskustelevat alan parhaat asiantuntijat.

Tutustu tarkemmin: Kojamo Spotify – paremman kaupunkiasumisen podcast

 

Lue lisää

3.6.2022 | Sidosryhmäuutiskirjeet

Sidosryhmäuutiskirje kesäkuu 2022

21.3.2022 | Sidosryhmäuutiskirjeet

Sidosryhmäuutiskirje maaliskuu 2022

14.12.2021 | Sidosryhmäuutiskirjeet

Sidosryhmäuutiskirje joulukuu 2021

3.9.2021 | Sidosryhmäuutiskirjeet

Sidosryhmäuutiskirje syyskuu 2021

31.5.2021 | Sidosryhmäuutiskirjeet

Sidosryhmäuutiskirje toukokuu 2021