Takaisin arkistosivulle
23.8.2016 | Uutiset

Peab rakentaa 190 vuokra-asuntoa VVO-konsernille Espoon Marinkallioon

Peab ja VVO-konserni ovat allekirjoittaneet sopimuksen kahden vapaarahoitteisen vuokrakerrostalon ja pysäköintilaitoksen rakentamisesta Espoon Marinkallioon. Kohde rakennetaan Peab Oy:n VVO-konsernille myymille tonteille.

Marinkallio on uusi merellinen asuinalue Espoossa, Kivenlahden ja Espoonlahden läheisyydessä. 190 vuokra-asunnon rakennushanke käsittää kahden asuinkerrostalon ja pysäköintilaitoksen rakentamisen. Huoneistojen pinta-alat ovat 32,5 – 111,5 m2. Rakennustyöt käynnistyvät syyskuussa ja kohteen on määrä olla muuttovalmis lokakuussa 2018.

”Olemme pitkään tehneet yhteistyötä VVO-konsernin kanssa ja nyt allekirjoitettu sopimus on jälleen hyvä esimerkki erinomaisesta yhteistyöstämme. Haluamme olla kehittämässä yhdessä VVO:n kaltaisten pitkäaikaisten yhteistyökumppaneidemme kanssa Suomen kasvukeskuksia,” Peabin Etelä-Suomen asuntorakentamisen yksikön johtaja Petri Salonen kertoo.

”Kivenlahden Marinkallio on sijainniltaan erinomainen. Metroaseman läheisyys ja hyvät palvelut tarjoavat tuleville asukkaille hyvää kaupunkiasumista. Investointi on strategiamme mukainen ja tukee kasvutavoitettamme,” VVO-konsernin kiinteistökehitysjohtaja Kim Jolkkonen sanoo.

Lisätietoja:

Petri Salonen, yksikönjohtaja, Peab asuntorakentaminen Etelä-Suomi, puh. +358 40 652 6900, etunimi.sukunimi@peab.fi

Kim Jolkkonen, kiinteistökehitysjohtaja, VVO-yhtymä Oyj, puh. +358 20 508 3208, etunimi.sukunimi@vvo.fi

VVO-yhtymä Oyj tarjoaa Lumo- ja VVO-brändeillä turvallista, monipuolista ja vaivatonta vuokra-asumista sekä asumisen palveluiden valikoiman erilaisiin elämäntilanteisiin. Seuraavan kolmen vuoden aikana VVO-konsernin tavoite on investoida voimakkaasti asuntotarjonnan kasvuun rakennuttamalla uutta ja ostamalla jo olemassa olevaa kiinteistökantaa.

lumo.fi, vvo.fi

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 13 000 henkeä, joista Suomessa noin 700 henkilöä. Konsernin toiminta on jakautunut neljään liiketoiminta-alueeseen; rakentaminen, asunnot ja toimitilat, infrarakentaminen sekä teollisuus. Peab-konsernin liikevaihto on 4.8 miljardia euroa. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.

peab.fi