Takaisin arkistosivulle
23.9.2019 | Uutiset

Lumo Kodit Oy osti SRV:ltä 42 uutta asuntoa Keravalta

Kojamo Oyj Tiedote 23.9.2019

Kojamo ja SRV sopivat 42 uuden asunnon kaupasta Keravalta Santaniitynkatu 17:sta. Osto on osa SRV:n kanssa tehtyä 527 asunnon yhteistyösopimusta, joka tehtiin Kojamon järjestämällä käänteisellä kilpailutuksella.

Keravan Santaniitynkatu 17:ssä on ensimmäinen toteutunut kauppa 120 miljoonan euron arvoisesta yhteistyösopimuksesta SRV:n kanssa. Kojamo Oyj ja SRV solmivat yhteistyösopimuksen 30.8.2019 noin 120 miljoonan euron arvoisten vuokra-asuntojen toteuttamisesta Helsingin Munkkivuoreen, Espoon Matinkylään ja Iivisniemeen, Vantaalle sekä Keravalle. Sopimus pitää sisällään yhteensä kuusi kohdetta, joihin valmistuu yhteensä 527 Lumo-vuokra-asuntoa. Sopimuksesta tiedotettiin pörssitiedotteella 30.8.2019.

Santaniitynkatu 17:n uudet vuokra-asunnot sijaitsevat juna-aseman ja Keravan keskustan palveluiden äärellä. Asunnot valmistuvat lokakuun alussa, ja ne ovat pinta-alaltaan ihanteellisia yksiöitä ja kaksioita. Lisäksi talosta löytyy muutamia kolmioita ja neliöitä.

Kojamon strategiana on investoida voimakkaasti asuntotarjonnan kasvuun Suomen kasvukeskuksissa, joissa vuokra-asuntojen kysyntä kasvaa kaupungistumisen ja vuokralla-asumisen suosion kasvun vuoksi.

Lisätietoja: 
Kojamo Oyj, Ville Raitio, liiketoimintajohtaja, omistaminen ja sijoittaminen, puh. 020 508 3012

Kojamo on Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö ja vuokra-asumisen rohkea uudistaja. Tehtävämme on luoda parempaa kaupunkiasumista. Toimimme Suomen merkittävimmissä kasvukeskuksissa ja Lumo-brändimme tarjoaa vuokra-asumista sekä uudenlaisia palveluita kaupunkiasumiseen 50 vuoden kokemuksella. Kehitämme aktiivisesti sijoituskiinteistöjemme arvoa ja määrää rakennuttamalla uutta ja kehittämällä olemassa olevaa kiinteistökantaa. Haluamme olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta. Kojamon osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla. https://kojamo.fi/