Takaisin arkistosivulle
5.3.2025 | Mediatiedotteet

Kojamo Oyj:n vuosikertomus ja vastuullisuusraportti vuodelta 2024 on julkaistu

Kojamo Oyj Mediatiedote 5.3.2025 klo 8:00

Kojamo Oyj:n vuosikertomus ja vastuullisuusraportti vuodelta 2024 on julkaistu

Olemme julkaisseet vuosikertomuksemme vuodelta 2024 sisältäen Kojamon vastuullisuusraportin. Vuosikertomus tarjoaa tietoa Kojamon liiketoiminnasta, toimintaympäristöstä sekä strategian ja vastuullisuustyön tavoitteista ja etenemisestä. 

Kojamon vuosikertomus löytyy osoitteesta kojamo.fi/vuosikertomus2024. Vuosikertomuskokonaisuus sisältää vuosikertomuksen lisäksi 13.2.2025 julkaistun hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin. 

Määrätietoista toimintaa haastavassa toimintaympäristössä 

Liikevaihto ja nettovuokratuotto kasvoivat vuonna 2024, ja sijoituskiinteistöjemme käypä arvo pysyi edellisvuoden tasolla. FFO laski johtuen kasvaneista rahoitus- ja ylläpitokuluista. Taseemme säilyi vahvana. Asiakastyytyväisyytemme parani. 

Vuokra-asuntojen ylitarjonta jatkui erityisesti pääkaupunkiseudulla. Vuokramarkkinoiden odotetaan kuitenkin tasapainottuvan, koska uusien asuntoaloitusten määrä on historiallisen alhainen ja samaan aikaan väestönkasvu on kiihtynyt isoissa kaupungeissa. Kesästä lähtien olemme tehneet runsaasti toimenpiteitä vastataksemme kovaan kilpailutilanteeseen. Vuokrauksessa saimme syksyllä aikaan selvän käänteen parempaan tavanomaisesta kausivaihtelusta huolimatta. Alkaneena vuonna painopisteenämme on edelleen vuokrausasteen parantaminen. 

Säästöohjelmamme toteutui suunnitelman mukaisesti. Ohjelma käynnistettiin syksyllä 2023, kun halusimme reagoida muuttuneeseen toimintaympäristöön ja tehdä ennakoivia toimenpiteitä, joilla turvataan yhtiön vahva taloudellinen asema ja investment grade -luottoluokitus. Saavutimme säästöjä tavoitteiden mukaisesti, ja vähensimme investointeja merkittävästi. Tehtyjen toimenpiteiden ansiosta taloudellinen tilanteemme on säilynyt hyvänä ja luottoluokituksemme on pysynyt ennallaan. 

Rahoitusasemamme ja likviditeettitilanteemme säilyivät vahvoina koko vuoden. Onnistuimme tekemään yhteensä 600 miljoonan euron suuruiset rahoitusjärjestelyt hyödyntämällä monipuolisia rahanlähteitä. Rahoitusasemamme on turvattu, ja tänä vuonna erääntyvät lainat on katettu. Seuraavat rahoitusjärjestelyt koskevat vuoden 2026 erääntymisiä. 

Vastuullisuustyö eteni suunnitellusti 

Olemme vastuullisuusohjelmassamme sitoutuneet kiinteistöjemme hiilineutraaliin energiankäyttöön vuoteen 2030 mennessä. Asuntokohtainen hiilijalanjälkemme pieneni vuonna 2024 edellisvuodesta 22,9 prosenttia, mikä on merkittävä väheneminen 5 prosentin vuositavoitteeseemme nähden. 

Otimme vuonna 2024 käyttöön tekoälyä hyödyntävän energianhallintajärjestelmän, joka antaa ajantasaista tietoa päätöksenteon tueksi ja nopeuttaa kulutuspoikkeamiin reagoimista. Järjestelmä tehostaa merkittävästi energiajohtamistamme. 
 
Asukkaiden toiveesta uudet vuokrasopimukset on solmittu 1.6.2024 alkaen savuttomina. Lumo-koteja muutetaan savuttomiksi asunto kerrallaan myös niissä taloissa, jotka eivät ole jo täysin savuttomia. Kaikki vuoden 2017 jälkeen valmistuneet tai peruskorjatut Lumo-talot ovat jo aiemmin olleet savuttomia. 

Kattavaa vastuullisuusraportointia 

Kojamo tähtää läpinäkyvään ja kattavaan vastuullisuusraportointiin, ja raportoi GRI Standards ja EPRA Sustainability Best Practices Recommendations (sBPR) -kehyksiä hyödyntäen. 

Vuoden 2024 aikana valmistauduimme EU:n kestävyysraportointidirektiivin (CSRD) mukaiseen raportointiin ja toteutimme kaksoisolennaisuusanalyysin. Analyysin tulosten pohjalta kehitimme raportointimme sisältöä kattamaan olennaisuusanalyysin mukaiset vastuullisuusteemat ja tehostimme raportointiprosessejamme. 

Vuoden 2024 vastuullisuusraportti sisältää ilmastonmuutokseen liittyvien riskien ja mahdollisuuksien raportoinnin Task Force on Climate-Related Financial Disclosures (TCFD) -suositusten mukaisesti. Kojamo raportoi vapaaehtoisesti myös EU-taksonomian kelpoisuudesta ja mukaisuudesta. 

Kojamon vuoden 2024 vastuullisuusraportin varmennuksen on suorittanut KPMG Oy Ab. Varmennuksen piirissä ovat olleet tietyt vastuullisuuden tunnusluvut energiankulutuksen, päästöjen, jätteiden ja vedenkulutuksen sekä henkilöstötietojen ja työllistämisen osalta. Riippumaton varmennusraportti löytyy osana vuosikertomusta. 

Kojamo Oyj:n vuosikertomus 2024: 
kojamo.fi/vuosikertomus2024 

 

Lisätietoja:

Niina Saarto, Director, Treasury & Investor Relations, Kojamo Oyj, puh. 020 508 3283, niina.saarto@kojamo.fi

Elina Ekelund, vastuullisuuspäällikkö, Kojamo Oyj, puh. 020 508 5018, elina.ekelund@kojamo.fi

 

Kojamo on Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö ja yksi suurimmista investoijista Suomessa. Tehtävämme on luoda parempaa kaupunkiasumista. Lumo tarjoaa ympäristöystävällistä asumista ja palveluita kaupunkilaiselle, joka arvostaa laatua ja vaivattomuutta. Kehitämme aktiivisesti sijoituskiinteistöjemme arvoa rakennuttamalla uutta, ostamalla ja kehittämällä olemassa olevaa kiinteistökantaa. Haluamme olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta. Kojamon osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla. https://kojamo.fi