Kojamo Oyj: Muutoksia Kojamo Oyj:n johtoryhmässä

04.12.2018
TALOUS

Kojamo Oyj Pörssitiedote 4.12.2018 klo 14.00

Muutoksia Kojamo Oyj:n johtoryhmässä

Tiina Kuusisto (KTM) on nimitetty Kojamo Oyj:n asiakkuuksista vastaavaksi liiketoimintajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi, ja hän aloittaa tehtävässään vuoden 2019 alkupuolella. Hän vastaa Kojamon asiakaskokemuksesta sekä myynti- ja palveluorganisaatiosta ja raportoi Kojamon toimitusjohtajalle Jani Niemiselle. Kuusisto siirtyy Kojamolle Elisa Oyj:sta, jossa hän toimi markkinointijohtajana (CMO) syksystä 2018 alkaen ja digitaalisesta kuluttajamyynnistä ja -markkinoinnista vastaavana johtajana vuodesta 2009 alkaen. Tätä ennen hän on toiminut mm. Tiimari Retail Oy:n toimitusjohtajana vuosina 2008-2009 ja Seppälä Oy:n markkinointijohtajana vuosina 2001-2008.

Toimitusjohtaja Jani Nieminen on väliaikaisesti vastannut myös asiakkuuksista edellisen asiakkuusjohtajan siirryttyä muihin tehtäviin yhtiön ulkopuolella.

Ville Raitio (KTM) on nimitetty Kojamo Oyj:n omistuksista sekä sijoituksista vastaavaksi liiketoimintajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi, ja hän aloittaa tehtävässään 8.1.2019. Hän vastaa sisäisestä omistajaohjauksesta, kiinteistökehityksestä sekä transaktioista ja raportoi Kojamon toimitusjohtajalle Jani Niemiselle. Raitio siirtyy Kojamolle Aberdeen Standard Investmentsista, jossa hän toimi suorien kiinteistösijoitusten johtajana Pohjoismaissa ja Suomen maajohtajana. Raitio on ollut Aberdeenin palveluksessa vuodesta 2013 lähtien ja tätä ennen hän on muun muassa toiminut sijoituksista vastaavana partnerina ATP Real Estatella vuosina 2007-2013 ja tutkimusjohtajana INREVillä vuosina 2004-2007.

Omistuksista ja sijoituksista vastaavan liiketoimintajohtajan tehtävä on uusi Kojamon johtoryhmässä. Kojamon investointi- ja kiinteistökehitystoiminnot siirtyvät Raition alaisuuteen. Kiinteistökehitysjohtaja Kim Jolkkonen ja investointijohtaja Mikko Suominen raportoivat jatkossa Raitiolle ja jäävät näin ollen välittömästi pois johtoryhmästä.

”Muutokset johtoryhmässä vahvistavat Kojamoa strategian mukaisen kasvun toteuttamisessa, parhaan asiakaskokemuksen rakentamisessa ja vuokrausliiketoiminnan onnistumisessa. Toivotan Kuusiston ja Raition lämpimästi tervetulleiksi Kojamolle toteuttamaan yhdessä visiotamme olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta. Kiitän myös Jolkkosta ja Suomista heidän vahvasta panoksestaan johtoryhmätyöskentelyyn”, sanoo toimitusjohtaja Jani Nieminen.

Uusien nimitysten myötä konsernin johtoryhmän kokoonpano tulee olemaan seuraava:

Jani Nieminen, toimitusjohtaja

Erik Hjelt, talousjohtaja

Irene Kantor, markkinointi- ja viestintäjohtaja

Tiina Kuusisto, liiketoimintajohtaja, asiakkuudet (aloittaa tehtävässään vuoden 2019 alkupuolella)

Ville Raitio, liiketoimintajohtaja, omistaminen ja sijoittaminen (aloittaa tehtävässään 8.1.2019)

Teemu Suila, kehitysjohtaja

Lisätietoja:

Jani Nieminen, toimitusjohtaja, Kojamo Oyj, puh. 020 508 3201

Jakelu:

Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet

Kojamo on Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö ja vuokra-asumisen rohkea uudistaja. Tehtävämme on luoda parempaa kaupunkiasumista. Toimimme Suomen merkittävimmissä kasvukeskuksissa ja Lumo-brändimme tarjoaa vuokra-asumista sekä uudenlaisia palveluita kaupunkiasumiseen. Kehitämme aktiivisesti sijoituskiinteistöjemme arvoa ja määrää rakennuttamalla uutta ja kehittämällä olemassa olevaa kiinteistökantaa. Haluamme olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta. Kojamon osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla. https://kojamo.fi/