Kojamo Oyj: Kojamo Oyj:n 500 miljoonan euromääräisen joukkovelkakirjalainan tarjoaminen päättynyt onnistuneesti

09.06.2017
TALOUS

KOJAMO OYJ
Pörssitiedote 9.6.2017 klo 17:30
Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Kojamo Oyj:n 500 miljoonan euromääräisen joukkovelkakirjalainan tarjoaminen päättynyt onnistuneesti

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, SINGAPORESSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA

Kojamo Oyj on onnistuneesti saattanut päätökseen 500 miljoonan euron suuruisen vakuudettoman joukkovelkakirjalainan tarjoamisen (”Joukkovelkakirjalaina”). Euromääräisen Joukkovelkakirjalainan maturiteetti on 7 vuotta ja eräpäivä 19.6.2024. Joukkovelkakirjalainalle maksetaan kiinteää 1,50 prosentin vuotuista kuponkikorkoa, joka maksetaan vuosittain 19.6.

Joukkovelkakirjalainaa tarjottiin laajalle kansainväliselle institutionaalisille sijoittajille ja se ylimerkittiin moninkertaisesti. Kojamo Oyj tulee hakemaan Joukkovelkakirjalainan listalleottoa Irlannin pörssin viralliselle listalle ja sen ottamista kaupankäynnin kohteeksi ko. pörssin säännellyllä markkinalla. Joukkovelkakirjalainalla on Baa2 (vakain näkymin) luottoluokitus Moody’s:lta.

Yhtiö käyttää Joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskusta saatavat varat vakuudellisten olemassa olevien velkojen takaisinmaksuun ja / tai velkojen jälleenrahoittamiseen sekä yleisiin yritystoimintaan liittyviin käyttötarkoituksiin.

Talousjohtaja Erik Hjelt: ”Olemme tyytyväisiä Joukkovelkakirjalainan onnistuneeseen tarjoamiseen ja hyvään vastaanottoon markkinoilla. Joukkovelkakirjalaina tarjottiin laajalle joukolle eurooppalaisia sijoittajia. Joukkovelkakirjalaina ylimerkittiin muutamassa tunnissa. Tämä Kojamon ensimmäinen Eurobond tukee yhtiön tavoitetta investoida Lumo-koteihin kaupungistuvassa Suomessa.”

Deutsche Bank, Nordea ja OP Yrityspankki toimivat kansainvälisinä koordinaattoreina ja järjestäjinä sekä Danske Bank ja Handelsbanken Capital Markets järjestäjinä.

Helsinki 9.6.2017

KOJAMO OYJ

Lisätiedot:
Jani Nieminen, toimitusjohtaja, puh. 020 508 3201
Erik Hjelt, talousjohtaja, puh. 020 508 3225

Kojamo Oyj keskittyy asuntosijoittamiseen Suomessa ja uudistaa vuokra-asumista tehden siitä entistä haluttavampaa. Yhtiö kehittää Lumo-koteja ja -palveluita, jotka edistävät työperäistä muuttoa kaupungistuvassa Suomessa, lisäävät hyvinvointia ja säästävät ympäristöä. Viiden vuoden aikana konserni on investoinut kaupalliseen vuokra-asumiseen lähes 1,5 miljardia euroa.
www.kojamo.fi

Huomautus
Tämä tiedote on laadittu ainoastaan tiedonantamistarkoituksessa, eikä sitä tule tulkita tarjoukseksi ostaa tai myydä Kojamo Oyj:n (”Kojamo”) arvopapereita. Tämän tiedotteen ja siihen liittyvän, 500 miljoonan euron joukkovelkakirjalainan (”Joukkovelkakirjalaina”) liikkeeseenlaskua koskevan dokumentaation jakelu tietyissä valtioissa voi lain mukaan olla kiellettyä tai sitä on rajoitettu. Mitään toimenpiteitä ei ole tehty Joukkovelkakirjalainan rekisteröimiseksi tai kvalifioimiseksi, tai muutoin Joukkovelkakirjalainen tarjoamiseksi yleisölle missään valtiossa. Joukkovelkakirjalainaan liittyvä tarjousdokumentaatio voidaan ottaa vastaan ainoastaan soveltuvien poikkeussäännösten tai rajoitusten puitteissa. Henkilöiden, jotka saavat tämän tiedotteen ja tällaisen tarjousdokumentaation haltuunsa, odotetaan hankkivan asianmukaiset tiedot näistä rajoituksista ja noudattavan niitä. Tätä tiedotetta ja tällaista tarjousmateriaalia tai -dokumentaatiota ei saa levittää tai julkaista sellaisissa valtioissa, joissa tämä olisi kyseisen valtion asianomaisen lainsäädännön vastaista tai edellyttäisi muun kuin Suomen lain mukaisia toimia. Erityisesti tätä tiedotetta tai tällaisia tarjousmateriaaleja tai -dokumentaatiota ei saa levittää Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Singaporessa, Etelä-Afrikassa tai missään muussa valtiossa missä Joukkovelkakirjalainan tarjoaminen ei olisi sallittua, eikä tätä tiedotetta tai mitään materiaaleja liittyen Joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskuun saa lähettää henkilöille yllä mainituissa valtioissa. Tämän tiedotteen sisältämät tiedot eivät muodosta tarjousta myydä tai ostaa, tai tarjouspyyntöä ostaa tai myydä, mitään Kojamon arvopapereita, kuten Joukkovelkakirjalainaa, sellaiselle henkilölle sellaisessa valtiossa, jossa tällainen tarjous, tarjouspyyntö tai myynti olisi lainvastainen. Kojamolla, pääjärjestäjillä tai koordinaattoreilla tai niiden edustajilla ei ole oikeudellista vastuuta tällaisista rikkomuksista riippumatta siitä, ovatko tällaiset rajoitukset Kojamon arvopapereihin, kuten Joukkovelkakirjalainaan, sijoittamista tai niiden myymistä harkitsevien tiedossa vai eivät. Joukkovelkakirjalainaa ei ole rekisteröity eikä rekisteröidä Yhdysvaltain arvopaperilain eikä minkään Yhdysvaltain osavaltion tai muun oikeudenkäyttöalueen arvopaperilakien mukaisesti. Joukkovelkakirjalainaa ei saa tarjota, myydä, pantata tai muutoin siirtää suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai kenenkään yhdysvaltalaisen henkilön lukuun tai hyväksi.

Kojamo ei ole antanut valtuutusta Joukkovelkakirjalainan tarjoamiseen yleisölle missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa. Joukkovelkakirjalainaa tarjotaan Euroopan talousalueen jäsenvaltioissa Esitedirektiivin (direktiivi 2003/71/EC, muutoksineen) mukaisen esitteen julkaisemisvelvollisuutta koskevan poikkeuksen nojalla, kuten Esitedirektiivi on implementoitu Euroopan talousalueen jäsenvaltioissa (kukin ”Relevantti Jäsenvaltio”). Joukkovelkakirjalainaan liittyvää tarjousta yleisölle Relevantissa Jäsenvaltiossa ei voida tehdä, ellei Joukkovelkakirjalainaan liittyvää ostotarjousta voida tehdä yleisölle relevantissa Jäsenvaltiossa Esitedirektiivin seuraavien poikkeusten nojalla, jos nämä on implementoitu Relevantissa Jäsenvaltiossa: (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneille sijoittajille; (b) alle 150 luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle (jotka ovat muita kuin Esitedirektiivissä määriteltyjä kokeneita sijoittajia) tai (c) muissa olosuhteissa, jotka kuuluvat Esitedirekiivin artiklan 3(2) soveltamisalaan, edellyttäen että sellainen tarjoaminen ei edellytä, että Kojamo, pääjärjestäjät tai koordinaattorit julkaisisivat esitteen Esitedirektiivin artiklan 3 mukaisesti tai täydentäisivät esitettä Esitedirektiivin artiklan 16 mukaisesti. Ilmaisu ”tarjota arvopapereita yleisölle” suhteessa yhteenkään arvopaperiin missä tahansa Relevantissa Jäsenvaltiossa tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden hankkimisesta, kuten ilmaisu voi vaihdella kussakin Relevantissa Jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena.

Tässä tiedotteessa ja kaikissa Joukkovelkakirjalainan tarjoamiseen liittyvissä materiaaleissa esitetyt tiedot on suunnattu Yhdistyneessä kuningaskunnassa oleville henkilöille ainoastaan olosuhteissa, joissa Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act, muutoksineen) pykälä 21(1) ei sovellu, ja on tarkoitettu Yhdistyneessä kuningaskunnassa vain (a) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla tai (b) Määräyksen artiklan 49(2) (a)-(d) kohtien mukaisille henkilöille, taikka muille henkilöille, joille asiakirjat voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki sellaiset henkilöt joihin on viitattu ”relevantti henkilö”). Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia asiakirjojen perusteella tai luottaa niiden sisältöön.