15.03.2018
YHTIÖ

Kojamo Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Kojamo Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 15.3.2018. Kokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.–31.12.2017.

Yhtiökokous päätti, että yhtiö maksaa tilikaudelta 2017 osinkoa 6,80 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan 6.4.2018 sille, joka on merkittynä osakkeenomistajaksi yhtiön osakeluetteloon yhtiökokouspäivänä.

Hallitus
Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten lukumäärä on kahdeksan (8). Yhtiökokous valitsi hallituksen jäseniksi vuoden 2019 varsinaiseen yhtiökokoukseen päättyvälle toimikaudelle nykyiset jäsenet, jotka ovat Riku Aalto, Matti Harjuniemi, Olli Luukkainen, Jorma Malinen, Mikko Mursula, Reima Rytsölä, Jan-Erik Saarinen ja Ann Selin. Hallituksen puheenjohtajaksi yhtiökokous valitsi Riku Aallon.

Yhtiökokous päätti, että yhtiökokouksessa valittaville hallituksen jäsenille maksetaan vuoden 2019 varsinaiseen yhtiökokoukseen päättyvältä toimikaudelta seuraavaa vuosipalkkiota: hallituksen puheenjohtajalle 26 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle 15 000 euroa sekä kullekin jäsenelle 9 000 euroa. Lisäksi yhtiökokous päätti, että hallituksen kokouksista maksetaan kokouspalkkiona 600 euroa kokoukselta.

Hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallituksen varapuheenjohtajaksi Mikko Mursulan. Hallituksen tarkastusvaliokunnan jäseniksi valittiin Mikko Mursula, Matti Harjuniemi, Jorma Malinen ja Jan-Erik Saarinen. Hallituksen palkitsemisvaliokunnan jäseniksi valittiin Riku Aalto, Olli Luukkainen, Reima Rytsölä ja Ann Selin.

Tilintarkastaja
Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajien lukumäärä on yksi (1). Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka kestävälle toimikaudelle KPMG Oy Ab, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Esa Kailiala.

Valtuutus osakeannista ja osakkeeseen oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhdestä tai useammasta osakeannista ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeeseen oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.

Osakeannissa ja osakkeeseen oikeuttavien erityisten oikeuksien nojalla voidaan antaa yhteensä enintään    1 480 512 kappaletta yhtiön uusia A-sarjan osakkeita tai luovuttaa yhteensä enintään 600 978 kappaletta yhtiön hallussa olevia A-sarjan osakkeita.

Valtuutus oikeuttaa poikkeamaan osakkeenomistajien etuoikeudesta (suunnattu osakeanti). Osakkeenomistajien etuoikeudesta voidaan poiketa edellyttäen, että siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Valtuutusta voidaan käyttää yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, kiinteistö- ja yrityskauppojen rahoittamiseksi, yritysjärjestelyjen mahdollistamiseksi tai muun yhtiön toiminnan kehittämiseksi.

Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään kaikista muista osakeantiin ja osakkeeseen oikeuttavien erityisten oikeuksien antamiseen liittyvistä ehdoista.

Yhtiökokous päätti perustaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan, jonka toimikausi kestää seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Yhtiökokous valitsi osakkeenomistajien nimitystoimikunnan esityksen mukaan nimitystoimikunnan jäseniksi puheenjohtaja Jarkko Elorannan, johtaja Ville-Veikko Laukkasen, järjestöjohtaja Pasi Pesosen ja johtaja Esko Torstin. Nimitystoimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan.

Lisätiedot:
Erik Hjelt, talousjohtaja, puh. 020 508 3225

www.kojamo.fi

Kojamo on vuokra-asumisen ja asuntosijoittamisen edelläkävijä, joka on uudistunut voimakkaasti viime vuosina. Uudistumisen avulla Kojamo voi luoda aidosti parempaa kaupunkiasumista nopeasti muuttuvassa maailmassa. Kojamo muuttaa suomalaista yhteiskuntaa yhdessä asiakkaiden, yritysten, kaupunkien ja muiden toimijoiden kanssa.