Takaisin arkistosivulle
6.2.2018 | Uutiset

Kojamolle Suomen innostavimmat työpaikat 2018 -tunnustus

Kojamo saavutti erinomaiset tulokset vuoden 2017 henkilöstötutkimuksessa ja sai Suomen innostavimmat työpaikat 2018 -tunnustuksen.

Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustus viestii, että yritys on panostanut toiminnan kehittämiseen kuuntelemalla henkilöstön näkemyksiä yritykselle tärkeistä asioista. Kojamon henkilöstö on innostunut, motivoitunut ja omistautunut työskentelemään yrityksen päämäärien ja liiketoiminnan kasvattamisen puolesta.

Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustus tukee Kojamon yrityskulttuurin uudistamista.

Henkilökunta mukana kehittämässä yrityskulttuuria

Kojamon yrityskulttuuria on kehitetty paljon viime vuoden aikana. Henkilöstöpäällikkö Anu Nurro kertoo yrityskulttuurin kehittämisen lähteneen liikkeelle vallitsevan kulttuurin tunnistamisesta. Tämä on tärkeä osa kehitystä.

– Yrityskulttuuri ei ole yhtä kuin yleinen fiilis työpaikalla, yrityksen palkkapolitiikka, sisäinen viestintä tai se, miltä yrityksen somekanavat näyttävät. Nämä ovat vain osa kokonaisuutta, Nurro toteaa.

Kojamon johto käytti keväällä 2017 paljon aikaa tavoitekulttuurin määrittämiseksi; minkälaista toimintaa ja käyttäytymistä yrityksessä tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Toukokuussa suunnitelma käytiin läpi henkilökunnan kanssa aamukahvien merkeissä. Tilaisuuden aikana tunnistettiin neljä laajempaa teemaa, ns. kattokäsitettä, joita eteenpäin viemällä yrityksen kulttuuria lähdettäisiin kehittämään.

– Olemme tehneet konkreettisia toimenpiteitä työnantajakuvamme suhteen, tuulettaneet sisäistä ohjeistusta ja tapoja sekä tarkastelleet työtilojen viihtyvyyttä. Koko henkilökunta on päässyt vaikuttamaan, mm. työntekijälähettilyyden kautta. On ollut ihana huomata, miten innokkaasti kaikki ovat lähteneet mukaan, Nurro kertoo.

Kojamon henkilökunnan sitoutuneisuus on hyvällä tasolla

Kojamon henkilökunnan sitoutuneisuusindeksi on hyvä. Tähän vaikuttaa muun muassa oman työn merkitys, osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet sekä työnantajakuva.

– Uskon, että mielenkiintoiset työtehtävät ja työn haasteellisuus ovat, ellei tärkeimmät, niin ainakin suuressa roolissa. Meillä on talo täynnä asiantuntijoita, ja jokaisen osaamista ja panosta tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseksi, Nurro kertoo.

Kojamon visio ”rakentaa parempaa kaupunkiasumista” on kiinnostava ja tarjoaa paljon kiinnekohtia monelle. Nurron keskustellessa yrityksen henkilökunnan kanssa esille nousee vahva tahto olla osana tätä tarinaa. Kojamolaiset haluavat olla mukana luomassa tulevaisuuden kaupunkiasumista.

– Nämä teemat ovat meillä mukana koko työsuhteen elinkaaren ajan; rekrytoinnissa, koulutuksissa, hyvinvoinnissa ja viestinnässä. Keskustelevampaa ilmapiiriä luodaan mm. koko yrityksen yhteisillä nettiaamukahveilla, KOOKLE-koulutustilaisuuksissa, ideapajassa ja Kojamo-päivillä, Nurro listaa.

Arvot on kehitetty yhteistyössä henkilökunnan kanssa

Kojamon arvot; ilo palvella, hinku onnistua ja rohkeus uudistaa näkyy arjessa.

– Arvot konkretisoituvat eri tavoin eri tehtävissä ja eri henkilöillä. Esimerkiksi ilo palvella voi merkitä hyvää palveluasennetta tai sitä, että tekee hieman enemmän kuin pyydetään. Moni kehityshankkeemme, esimerkiksi asiakaskokemuksen ja vuokrauksen parantamiseksi viestii rohkeudesta uudistaa, Nurro kertoo.

Kojamon arvot on luotu yhdessä henkilökunnan kanssa. Yhdessä luotu on tuttua, tavoittelemisen arvoista ja auttaa linkittämään arvot omaan työhön ja arkeen. Mahdollisuus osallistua ja uudistaa on voimistunut viime vuosina käytännön tasolla.

– Meillä on työstään ylpeitä ja osaavia tekijöitä. Työntekijöillämme on paljon annettavaa asiakkaillemme ja asumisen palveluiden kehittämiseen, Nurro iloitsee.

Kojamo on vuokra-asumisen ja asuntosijoittamisen edelläkävijä, joka on uudistunut voimakkaasti viime vuosina. Uudistumisen avulla Kojamo voi luoda aidosti parempaa kaupunkiasumista nopeasti muuttuvassa maailmassa. Kojamo muuttaa suomalaista yhteiskuntaa yhdessä asiakkaiden, yritysten, kaupunkien ja muiden toimijoiden kanssa.