Takaisin arkistosivulle
25.9.2017 | Uutiset

Työtä ja kimppa-asumista nuorille aikuisille

Palkkaamme yhteensä neljä 18­–26-vuotiasta nuorta, jotka muuttavat Lumo-kotiin kimppa-asuntoon, joko Helsingin Roihuvuoreen tai Rastilaan ja samalla tekevät työtä naapuruston hyväksi. Asumaan voi jäädä toukokuussa 2018 päättyvän kokeilun jälkeenkin.

Työn lopullinen sisältö muotoutuu kokeiluun valittavien nuorten kiinnostuksen sekä naapuruston tarpeiden mukaan.

Teemme työn ja kimppa-asumisen yhdistävän kokeilun Homma himaan palvelun kanssa. Homma himaan palvelu on digitaalinen asunnon- ja työnvälitysalusta. Vuokralaiselle maksetaan palkkaa naapuruston hyväksi tehdystä työstä. Työtehtäviä ovat esimerkiksi aputalkkarina toimiminen, vanhusten avustaminen ja yhteistilojen toiminnan kehittäminen.

– Oma koti on kaikille tärkeä ja merkityksellinen työ lisää hyvinvointia. Kokeilu on merkittävä osa Lumo-palveluiden kehittämistä, jossa yhteisöllisyydellä on tärkeä asema, myynnin palveluiden johtaja Pia Jaakola sanoo.

– Erilaisten ihmisten kohtaamiset ovat arvokkaita. On tärkeää luoda yhteisöllisyyttä tukevia rakenteita. Ne rikastuttavat yksilöiden elämää ja koko naapurustoa. Homma himaan on rakentamassa yhteistyössä Lumo-kotien kanssa nuorille parempaa vuosisataa, Homma himaan, Miki Mielonen sanoo.

Vuosisadan rakentajat on kaikille avoin haastekilpailu, joka keskittyy nuoriin. Kilpailussa ideoita, jotka parantavat nuorten hyvinvointia ja osallisuutta yhteiskunnassa nyt ja tulevaisuudessa. Homma himaan kehittää palvelua yhtenä Vuosisadan Rakentaja -kilpailun finalistina. Kilpailu päättyy lokakuussa 2017.

Hae työtä ja kimppa-asuntoa:
https://www.hommahimaan.fi/home/2017/9/15/tyt-ja-kimppa-asunto-lumo-kodissa

Kojamo Oyj keskittyy asuntosijoittamiseen Suomessa ja uudistaa vuokra-asumista tehden siitä entistä haluttavampaa. Asuntosijoitusyhtiön visiona on olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta.