Takaisin arkistosivulle
9.3.2017 | Uutiset

VVO-konsernin vuoden 2017 kiinteistönhoitaja on Tommy Lindqvist

VVO-konserni palkitsee vuosittain parhaan kiinteistönhoitajan, joka saavuttaa korkeimmat pisteet kiinteistönhoidon laadunmittauksessa eli Laakissa. Vuoden 2017 parhaana palkitaan Tommy Lindqvist, joka hoitaa konsernin Tuusulan alueen kiinteistöjä Kiinteistöhuolto Reilax Oy:n palveluksessa.

Kiinteistönhoitajien vuosittainen palkitseminen on osa VVO-konsernin kiinteistöjen laadunhallintajärjestelmä Laakia. Laatukilpailuun osallistui kaikkiaan lähes 100 kiinteistönhoitajaa noin 30 kiinteistönhoitoyrityksestä ympäri Suomen. Kiinteistöjen laadunhallintajärjestelmä Laaki on ollut käytössä vuodesta 2010 alkaen ja vuoden kiinteistönhoitaja on palkittu vuodesta 2011 saakka.

– Vuoden huoltomies -tunnustus annetaan yhdelle henkilölle vuosittain, mutta samalla haluamme kiittää kaikkia talojemme kiinteistönhoitajia, jotka tekevät erityisen tärkeää työtä sekä asukkaidemme että kiinteistöjemme eteen, Elinkaarihallintayksikön johtaja Pasi Kujansuu sanoo.

– Tommy Lindqvist on tehnyt erinomaisen upeaa työtä pitkäjänteisesti, sillä hän on sijoittunut jokaisena vuotena palkintokolmikkoon koko Laakin elinkaaren aikana. Parhaimmillaan kiinteistönhoitaja tuntee hyvin sekä talon asukkaat että talon ominaispiirteet. On erityisen hienoa, että Tommy ja muutkin Reilaxin kiinteistönhoitajat tekevät erittäin laadukasta työtä asukkaidemme viihtyvyyden eteen vuosi toisensa jälkeen.

Kiinteistönhuolto Reilax Oy jälleen paras kiinteistönhoitoyritys

Kiinteistönhuolto Reilax Oy on ollut yrityssarjan ykkönen jo useana vuonna peräkkäin. VVO-konsernin kiinteistöjä Järvenpää-Kerava-Tuusula alueella hoitava Kiinteistöhuolto Reilax Oy on palkittu parhaana kiinteistönhoitoyhtiönä jo kahtena edellisenä vuonna.

Reilax Oy:n toimitusjohtaja Pasi Varjalehto antaa tunnusta hyvistä tuloksista koko porukalle ja valottaa pitkäaikaisen menestyksen taustoja.

– Luotamme omaan tekemiseemme ja teemme määrätietoisesti töitä hyvien tulosten eteen. Samalla kuitenkin on tärkeää säilyttää tietynlainen notkeus ja joustavuus. Hyvät tulokset Laakissa vaativat paljon koko tiimiltä: toimistotyöntekijöistä ulkoalueiden hoitajiin. Tiimityöskentelyn lisäksi meidän vahvuutenamme on toinen toisiltamme oppiminen.

VVO-yhtymä Oyj tarjoaa vuokra-asuntoja ja asumisen palveluita Suomen kasvukeskuksissa. Asuntosijoitusyhtiön visiona on olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta.