Takaisin arkistosivulle
7.2.2017 | Uutiset

VVO-konserni on innostava työpaikka

VVO-yhtymä Oyj on saanut Suomen innostavimmat työpaikat 2017 -tunnustuksen. Tunnuksen saavuttavat Corporate Spiritin PeoplePower® -henkilöstötutkimukseen osallistuneiden yritysten parhaimmisto.

PeoplePower® -henkilöstötyytyväisyystutkimuksessa selvitettiin henkilöstön näkemyksiä tyytyväisyydestä omaan työhön, työyksikön toimitaan, esimiestyöhön ja koko organisaation johtamiseen. Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustus viestii, että VVO-konserni on panostanut toiminnan kehittämiseen kuuntelemalla henkilöstön näkemyksiä yritykselle tärkeistä asioista. Yrityksen henkilöstö on innostunut, motivoitunut ja omistautunut työskentelemään yrityksen päämäärien ja tavoitteiden puolesta.

– VVO-konsernissa on tehty suuria muutoksia viime vuosina. Muutos asuntosijoitusyhtiöksi ja Lumo-brändin vakiinnuttaminen ovat tarkoittaneet henkilöstölle paljon uusia asioita. On ollut hienoa huomata, että henkilöstö on säilyttänyt innostuksen, tekemisen palon ja halun kehittää toimintaa. Henkilöstö on tehnyt kovasti töitä muutoksen keskellä ja laittanut itsensä likoon, mikä on erityisen tärkeää, kun uudistamme toimintaamme. Siksi tämä Suomen innostavimmat työpaikat 2017 -tunnustus on juuri nyt erityisen merkityksellinen meille, talousjohtaja Erik Hjelt sanoo.

Yhdessä tehden

VVO-konsernin uudistunutta strategiaa ja arvoja on työstetty yhdessä henkilöstön kanssa vuoden 2016 aikana. Arvot – Ilo palvella, Hinku onnistua ja Rohkeus uudistaa – konkretisoituvat monipuolisissa ja haasteellisissa työtehtävissä. Tavoitteena on olla vuokra-asumisen suunnannäyttäjä, mikä vaatii jatkuvaa kehittämistä. Innolla etsimme yhdessä entistä parempia rakentamisen ratkaisuja, asumisen palveluja, ekologisia innovaatioita ja keinoja tuottaa hyviä asiakaskokemuksia. Ilo palvella lähtee hyvästä ilmapiiristä.

– Meille on tärkeää, että töitä tehdään yhdessä ja hyvällä fiiliksellä. Arvot kertovat tavastamme toimia ja sitä kuvaa hyvin tämä tuore ulkopuolinen tunnustuskin. Olemme ylpeitä ja iloisia tästä.

VVO-yhtymä Oyj tarjoaa vuokra-asuntoja ja asumisen palveluita Suomen kasvukeskuksissa. Asuntosijoitusyhtiön visiona on olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta.