Takaisin arkistosivulle
22.8.2016 | Uutiset

VVO-konserni kiittää kesätyöntekijöitä panoksesta Lumo-palveluiden kehitystyöhön

VVO-konserni palkkasi täksi kesäksi yli 40 työntekijää ympäri Suomen. Kesätyöhakemuksia saatiin keväällä ennätykselliset lähes 4000 ja kesätyöntekijöitä palkattiin aikaisempien vuosien tapaan lähes 15 % koko henkilöstöön nähden. Kesätyöntekijät otettiin tänäkin vuonna tiiviisti mukaan tiimeihin ja heitä osallistettiin tulevaisuuden asumisen ideointiin. Ennen syksyn käynnistymistä on kerätty kokemuksia kuluneista kesäkuukausista ja annettu kaikille kiitosta arvokkaasta työpanoksesta Lumo-palveluiden kehitystyössä.

VVO-konserni kehittää Lumo-palveluita joukkoistamalla ja haluaa aidosti kuulla myös kesätyöntekijöiden näkemykset tämän päivän ja tulevaisuuden asumisen suunnittelussa. Johtoryhmä käyttää kesätyöntekijöiden kuunteluun aikaa ja on henkilökohtaisesti suorassa vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. Panostamalla myös kesätyöntekijöiden tyytyväisyyteen, osaamiseen ja kehitysideoihin yhtiö tarjoaa laadukasta asiakaspalvelua asiakkailleen myös loma-aikoina.

− Etsimme oikeita osaajia mutta myös innostujia, jotka uskaltavat heittäytyä vaativiinkin tehtäviin. Meillä ei ole eri töitä kesätyöntekijöille, vaan he tekevät samaa työtä kuin vakiohenkilöstökin. Siksi palo asiakaspalveluun on yhtä tärkeää kuin aiempi kokemus tai opiskeltu osaaminenkin: se auttaa pääsemään pintaa syvemmälle organisaatiomme ja toimialan toimintaan, Reponen sanoo.

Toimitusjohtaja Jani Nieminen järjesti kesätyöntekijöille tänäkin kesänä ideointipäivän. Kesätyöntekijät kävivät sen aikana läpi jo kesän aikana tuottamiaan innovointiehdotuksia. Tämän lisäksi he pääsivät päivän aikana myös tuomaan näkemyksiään asiakaskokemuksesta ja ideoimaan työnantajakuvan kehittämistä.

Johtoryhmä arvioi kaikki kesätyöntekijöiltä saapuneet yli 40 ideaa, joista kymmenen ideoijan kehitysehdotus palkittiin rahallisesti ja jokainen idean lähettäjä sai elokuvalipun kiitokseksi asiaan paneutumisesta.

− Kesätyöntekijät tuovat meille aina tuulahduksia tulevaisuuden sukupolvien ajattelusta. Se on ensiarvoisen tärkeää meille, jotka luomme tulevaisuuden asumista. Toivon, että olemme vastavuoroisesti voineet antaa näille fiksuille nuorille eteenpäin auttavaa työelämäkokemusta, jonka turvin on hyvä rakentaa omaa uraa eteenpäin. Kiitos kaikille kesätyöntekijöille – olette kehittyvän työelämän suola!, Reponen kiittää.

Lisätietoja:

Henkilöstöpäällikkö Eeva Reponen, VVO-yhtymä Oyj, puh. 020 508 3264, eeva.reponen(at)vvo.fi

VVO-yhtymä Oyj tarjoaa Lumo- ja VVO-brändeillä turvallista, monipuolista ja vaivatonta vuokra-asumista sekä asumisen palveluiden valikoiman erilaisiin elämäntilanteisiin. Seuraavan kolmen vuoden aikana VVO-konsernin tavoite on investoida voimakkaasti asuntotarjonnan kasvuun rakennuttamalla uutta ja ostamalla jo olemassa olevaa kiinteistökantaa.