19.06.2017
LUMO, KAUPUNGISTUMINEN

Lumo Kodit Oy on ostanut Helsingin Ristiretkeläistenkatu 19:n koko osakekannan

Lumo Kodit Oy on ostanut Rakennus Omera Oy:ltä ja e-House Oy:ltä Helsingin Ristiretkeläistenkatu 19:n koko osakekannan. Kiinteistöön valmistuu 30 uutta Lumo-vuokra-asuntoa kesällä 2018 Viikinmäkeen.

Viikinmäkeen rakentuu tällä vuosikymmenellä runsaasti uusia asuntoja. Viikinmäki on hyvien kulkuyhteyksien ja palveluiden äärellä. Uudet Lumo-asunnot sijaitsevat hyvällä paikalla, lähellä luontoa ja erinomaisia ulkoilumahdollisuuksia.

  • Helsingin Ristiretkeläistenkatu 19 on hyvä esimerkki strategisesta investoinnistamme tulevaisuuteen. Nämäkin vuokra-asunnot tulevat hyvälle paikalle palveluiden äärelle. Haluamme kasvattaa konsernin asuntomäärää tuhannella asunnolla vuodessa. Erityisesti investoimme pääkaupunkiseudulle ja kasvukeskuksiin Suomessa, sanoo Kojamon kiinteistökehitysjohtaja Kim Jolkkonen.
  • On hienoa olla mukana toteuttamassa Viikinmäen alueen yhtä laadukkaimmista asuntokortteleista, Rakennus Omera Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Leppänen
  • Viikinmäen sopimus toteuttaa e-Housen strategiaa, jossa yhtiön kiinteistökehityshankkeet rakennetaan yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa huomioiden hankkeen osapuolien yksilölliset tarpeet ja vahvuudet, e-House Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Haavisto

VVO-konserni on nyt Kojamo. Kojamo Oyj keskittyy asuntosijoittamiseen Suomessa ja uudistaa vuokra-asumista tehden siitä entistä haluttavampaa. Asuntosijoitusyhtiön visiona on olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta.