Takaisin arkistosivulle
29.6.2016 | Parempaa kaupunkiasumista

Koti parhaalla paikalla

Kaupunkien keskustojen vetovoima lisääntyy samaan aikaan kuin kiinnostus reuna-alueilla sijaitseviin omakotitaloalueisiin ja puutarhakaupunkiin hiipuu. Osittain kyse on ikääntyvän väestön halusta päästä palveluiden pariin, mutta ei vain siitä. Myös nuoret perheet arvostavat kantakaupungissa asumista helpon liikkumisen ja loistavien palveluiden vuoksi. Parhailla paikoilla sijaitsevissa asuintaloissa on urbaania viehätystä, mutta myös upeita maisemia ja asumisen palveluita.

Keskustan parhailla paikoilla vieressä ovat kulttuuritarjonta, terveyspalvelut, ravintolat ja kunnalliset palvelut. Tiiviisti rakennettu keskusta mahdollistaa myös erilaiset asumisen palvelut digitalkkareista päivittäistavarakaupan kotiinkuljetuksiin.

Keskusta-asumiseen tuodaan uudenlaisia asuntotyyppejä. Tavallisten kerrostalo-asuntojen rinnalle – etenkin talojen kattokerroksiin – voidaan rakentaa kaksikerroksisia rivitalotyyppisiä koteja, loft-asuntoja ja upeita kattoterasseja.

Lumo-koteja on 2010-luvulla rakennettu kaupunkien parhaille paikoille ympäri Suomea sijaitsevissa kasvukeskuksissa. Korkeatasoisia vuokrakoteja löytyy esimerkiksi vastapäätä Tampereen Kauppahallia, Jyväskylän Kauppatorin laidalta, Lappeenrannan ytimestä ja Helsingin Katajanokalta.

City-ihmisen koti Tampereen ytimessä

Kovin paljon tätä keskemmälle Tamperetta ei pääse. Hallituskatu 7:n ulko-ovelta kävelee Keskustorille kaksi minuuttia ja Kauppahalli on kadun toisella puolella. Hämeenkadulle, jota pitkin kulkevat monet bussilinjat, on yhden korttelin matka.

Kojamo-konserni osti Hallituskatu 7:n rakennuksen 2000-luvun alussa. Peruskorjausta lähdettiin suunnittelemaan vuonna 2005, mutta hanketta siirrettiin muutamalla vuodella. Uudestaan liikkeelle lähdettiin vuonna 2010 ja talo peruskorjattiin vuonna 2012. Tuolloin uusittiin sekä talon julkisivu että talon sisäpuoli. Rakennus sai uuden talotekniikan, parvekkeet, pinnat ja kalusteet. Talon kaikissa huoneistoissa on korkein Lumo-varustelutaso.

Peruskorjauksessa taloon rakennettiin myös yksi kerros lisää. Ylimmässä kerroksessa sijaitsevissa kahdeksassa huoneistossa on isot parvekkeet ja omat saunat. Parvekkeet eivät näy kadulle, sillä korotuksen ehtona oli, että talon räystäslinja ei saanut nousta.

Talon yhteiset tilat – kerhotila, talosaunat, pesuhuone, kuivaustilat ja pyörävarasto – ovat alakerrassa. Katutasossa on liiketiloja.

Peruskorjauksen yhteydessä parannettiin talon lämmöneristystä ja lisättiin energiatehokkuutta. Nyt rakennuksessa on nykyaikainen talotekniikka ja mm. huoneistokohtainen lämmön talteenotto.

Meren äärellä kantakaupungissa

150319_linnankatu11_002

Helsingin Katajanokka on kuin pikkukaupunki pääkaupungin sisällä. Skatta on raitiovaunulinjan päässä oleva viihtyisä kaupunginosa ilman läpikulkuliikennettä. Meri on Katajanokalla aina korkeintaan parin sadan metrin päässä ja Kauppatorille tai Vanhaan Kauppahalliin kävelee kymmenessä minuutissa.

Katajanokan rannan tuntumassa, näköetäisyydellä risteilyalusten laiturista, sijaitsee Linnankatu 11:n Lumo-kohde. Rakennus on alun perin valmistunut vuonna 1980, ja se remontoitiin täydellisesti, uutta vastaavaksi, vuonna 2012. Remontissa otettiin huomioon merenrantasijainnin haastavat olosuhteet ja talon ulkovaipasta tehtiin tavanomaista tiiviimpi ja kestävämpi.

Peruskorjauksen yhteydessä rakennuksen ullakolle rakennettiin kattoterassillisia asuntoja, joissa on myös oma sauna. Niistä – samoin kuin monista muista asunnoista – ovat upeat näkymät Suomenlinnaan. Ylimmästä kerroksesta löytyvät myös talosauna ja iso kerhohuone, jossa voi pitää vaikka juhlia.

Asuntojen varustelutaso on parasta Lumo-tasoa: keittiössä on rosteripintaiset kodinkoneet, valkoiset kaapit ja keraamiset liedet. Kylpyhuoneiden ja wc:n pinnat on kaakeloitu.

Keskellä kaupunkia, Saimaan rannalla

CYrxyYPW8AAc6Pn.jpg

Lappeenrannassa tämäkin on mahdollista: asunto modernissa kerrostalossa, järven rannalla sekä kaupungin keskustassa loistavien liikenneyhteyksien ja kaupallisten palveluiden äärellä.

Kirkkopuiston ja Saimaan väliin, Koulukatu 13:een, valmistui syksyllä 2015 28 korkeatasoista Lumo-kotia, joista osasta on upeat järvimaisemat Kaupunginlahdelle. Ylimmän kerroksen asunnoissa on kattoterassit, alemmissa lasitetut parvekkeet tai ranskalaiset parvekkeet.

Kuusikerroksinen talon kahdessa alimmassa kerroksessa on liiketiloja ja neljässä ylimmässä kerroksessa yksilöllisiä kaksioita, kolmioita ja neliöitä. Talon asukkaiden käytössä ovat ulkoiluvälinevarasto, kuivaushuone sekä autotalli, josta on hissiyhteys asuntoihin.

Torin laidalla

Parhailla paikoilla ollaan myös Jyväskylän keskustassa, Väinönkatu 15:ssä. Kauppatorin vierestä on helppo pistäytyä torille, ostoksille tai vaikkapa kulttuuririentoihin lähellä oleviin teattereihin. Talo sopii paikallisille city-ihmisille, jotka haluavat asua tyylikkäästi keskellä kaupunkia.

Kun Jyväskylän linja-autoasema muutti Rautatieaseman viereen, vanhalle tontille haettiin rakennuttajaa arkkitehtikilpailulla. Uudiskohteen toteuttivat lopulta arkkiehdit Kirsti Sivén ja Asko Takala, ja rakennus valmistui vuonna 2014. Arkkitehtonisesti rakennusta hallitsevat koko julkisivun kattavat isot lasitetut parvekkeet.

Hissitalossa on 65 kaksiota, joissa kaikissa on joko lasitettu parveke tai pihaterassi. Sisäpihalla on yhteispihat. Autopaikat ovat omassa pysäköintihallissa, talon alla. Korttelin sisällä on suojainen yhteispiha, joka on kaikkien korttelin talojen asukkaiden käytössä.

Kirjoittaja on toimittaja Jarno Forssell