Takaisin arkistosivulle
3.12.2015 | Yleinen

Isännöitsijä on asiakaspalvelija

Isännöintityö on koordinointia asukkaiden, huollon ja urakoitsijoiden välillä. Vuorovaikutus eri tahojen välillä pitää päivät kiireisinä.

– Parasta tässä on se, että koskaan ei voi tietää viettääkö päivänsä toimistolla vai kiinteistöllä, kertoo isännöitsijä Mikko Salkojärvi.

– Isännöintityö Kojamo-konsernissa on todellinen näköalapaikka koko alalle. Yhteistyötä tehdään tiiviisti esimerkiksi vuokrauksen, asiakaspalvelun, teknisen yksikön ja rakennuttamisen kanssa. Työ on monipuolista ja itsenäistä, mutta ei kuitenkaan yksinäistä!

Mikko Salkojärvi aloitti kiinteistösihteerin työt Jyväskylän Lumo-kotikeskuksessa 2010. Hän vietti ensimmäisen vuotensa asunto-esittelyiden ja ennakkotarkastusten parissa. Vuoden 2011 alussa Mikko pääsi aloittamaan isännöitsijäuransa Kojamolla. Pääkaupunkiseudulle isännöitsijän tehtäviin Mikko siirtyi vuonna 2012, ja takaisin Jyväskylän Lumo-kotikeskukseen vuonna 2017.

– Meillä isännöintityön hallinnolliset prosessit ovat tehokkaat ja sujuvat. Paperitöiden sijaan voin keskittyä asiakkaiden palvelemiseen. Ja tietysti arvostan sitä, että työyhteisössämme on paljon parasta asiantuntemusta ja työkaverit ovat erinomaiset. Koulutusmyönteisyys ja ison talon työkiertomahdollisuudetkin ovat plussaa.