Takaisin arkistosivulle
22.1.2016 | Blogit

Viiden kesän kesätyökokemuksella: asiakaspalvelu on antoisaa

Muistan hyvin, kuinka ensimmäisen kesätyöni ensimmäinen päivä jännitti niin että tärisin. Sain 2010 kesätyön Kojamo-konsernin silloisesta Vantaan toimistosta: pääsin asiakaspalvelutiskille auttamaan asukkaita ja vuokra-asuntoa etsiviä ihmisiä mitä moninaisimmissa asumisen kysymyksissä.

Työnhaussa kokemattoman kesähessun parhaat avut olivat rohkeus, sinnikkyys ja innokkuus oppia uutta!

Takana oli kaksi vuotta merkonomiopintoja ja yksi työharjoittelu, ja kaikki tuntui jännittävältä: mitä työ käytännössä on, minkälaisia ovat työkaverit ja asiakkaat… Jännitti myös koko työelämä: tänne nyt tullaan tekemään hommia oikeaan yritykseen. On tehtäviä ja töitä, joilla on tarkoitus ja tavoitteet. Vihdoinkin konkretiaa koulussa opiskellun teorian rinnalle! Itse en enää jaksa muistaa, mutta olen kuullut kerrottavan, että silloisen perehdyttäjäni tavatessani kauniisti kättelin ja niiata niksautinkin.

Työnhaussa rohkeudestani, innokkuudestani oppia uutta ja sinnikkyydestäni oli apua. Myöskään positiivista ja avointa mieltä ei kannattanut peitellä. Ainakin omassa tapauksessani ne olivat kokemattoman kesähessun parhaat avut.

Mitä odotuksia minulla ensimmäisen kesätyöni aloittaessa olikin, ne ylitettiin kirkkaasti. Pääsin nopeasti mukaan työntekoon, ja opin käytössä olleen järjestelmän ja kaikki alkoi rullaamaan. Asiakkaatkin ottivat minut hyvin vastaan, vaikka alkuun jouduin usein kääntymään kokeneempien työkavereiden puoleen. Kiitos vain kollegoille kannustuksesta ja auliisti auttavasta asenteesta!

asiakkaan-sukat_netti

Konsernissamme palkitaan vuosittain ”asiakkaan saappaat”-palkinnolla sellainen Kojamolainen, jolla on poikkeuksellisen hieno palveluasenne ja ymmärrys asiakkaidemme tarpeista ja toiveista. Minullapa onkin ”asiakkaan sukat”: viime kesänä eräs asiakas aivan yllättäen kutoi minulle villasukat. Ne lämmittävät ihanasti jalkoja ja mieltä! Kiitos vaan vielä kerran, jos satut tämän lukemaan.

Ja hyvin viihdyin työssä. Niin hyvin, että nyt viiden kesätyörupeaman ja lisäopintojen jälkeen olen Helsingin Ruskeasuolla Kojamo-konsernin keskitetyssä asiakaspalvelukeskuksessa vakituisessa työssä palveluneuvojana. Osittain on vieläkin ensimmäiseltä kesältä tuttuja työkavereita ympärillä.

Työni on antoisaa. Vuosien varrella olen saanut oppia paljon uutta, ja on yhä innostavaa ja mielenkiintoista, kun voi konkreettisesti auttaa asiakkaita yhden elämän tärkeimmän asian – kodin – kanssa. Tässä ollaan aivan Kojamo-konsernin toiminnan ytimessä!

Jenni Väisänen
palveluneuvoja

Kojamo Oyj on Suomen suurin yksityinen vuokranantaja. Kojamo Oyj tarjoaa Lumo- ja VVO-brändeillä turvallista, monipuolista ja vaivatonta vuokra-asumista sekä asumisen palveluiden valikoiman erilaisiin elämäntilanteisiin.

Blogissamme asumisen ammattilaiset kertovat näkemyksiään ajankohtaisista ilmiöistä, hyvästä asumisesta ja työskentelystä näiden asioiden parissa. Ääneen pääsevät niin Kojamo-konsernin asiantuntijat ja työntekijät kuin asukkaamme ja yhteistyökumppanimmekin.