Tammikuussa 2022 aloitettu Puotilan vanhan ostoskeskuksen purkaminen oli Kojamon ensimmäinen Green Deal -periaatteiden mukainen purku, ja se toteutettiin kiertotalouspainotteisesti.
Suurin osa kiinteistön jätteestä kierrätettiin ja kaikki mahdollinen irtaimisto kerättiin hyötykäyttöön. Materiaalin hyödyntämistavoite oli vähintään 70 prosenttia kaikesta vaarattomasta jätemassasta. Tavoite ylitettiin, ja vaarattoman materiaalin hyötykäyttöaste oli peräti 86 prosenttia.
”Purkuprojekti vaatii erittäin huolellisen suunnittelun, jotta kaikki eri materiaalit päätyvät oikeisiin jatkokäsittelypaikkoihin”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Sanni Husso.
”Suunnittelun aikana määritellään hyvin tarkkaan, onko rakennuksessa haitta-aineita ja missä laajuudessa ja mitkä materiaalit pystytään kierrättämään milläkin tavalla. Esimerkiksi ikkunat ja suuret metallielementit pystytään purkamaan kokonaisina elementteinä ja toimittamaan jatkokäsittelyyn, mikäli vastaanottaja näin haluaa. On myös tärkeää tunnistaa vaaralliset jätteet, kuten asbesti ja raskasmetallit”, Sanni selventää.
Kiertotalous on osa Kojamon vastuullisuusohjelmaa ja osa kaikkien uudis- ja korjaushankkeiden suunnittelua. Puotilan kohteessa kierrätyskartoitus tehtiin osana purkukartoitusta.
Puotilan ostoskeskuksesta kierrätettiin 1 145 tonnia betonia, 143 tonnia metalleja ja esimerkiksi kierrätykseen kelpaavaa lasia julkisivulasituksista. Uudelleenkäyttöön sopivia rakennustuotteita, kuten ruostumattomasta teräksestä tehtyjä tiskipöytiä, kattovalaisimia ja käsisuihkuja, toimitettiin pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskukselle.
Sanni Husson näkökulmasta Puotilan purku sujui odotettua paremmin. ”Yllätyksiä tulee aina ja niin kävi nytkin. Vaarallista jätettä oli huomattavasti enemmän, kun betonista löytyi asbestia. Purun aikana tehdään vielä lisätestejä juuri tällaisten yllätysten välttämiseksi”, Sanni toteaa.
Green Deal on Euroopan komission käynnistämä vihreän kehityksen ohjelma, jonka avulla EU tähtää Euroopan ilmastoneutraaliuteen vuoteen 2050 mennessä. Kojamon tavoitteena on, että kaikissa sen purkuhankkeissa lajitellaan ja kierrätetään Green Deal -periaatteiden mukaisesti vuoden 2023 loppuun mennessä.