Lumo-myyntineuvottelijat Roosa ja Samir ovat viihtyneet Kojamolla jo useamman vuoden: Roosa kolme ja puoli vuotta ja Samir reilusti yli neljä vuotta. Mikä on saanut heidät viihtymään Kojamolla, ja mitä muuta sanottavaa heillä on työstään?
Roosa ja Samir kertovat kumpikin viihtyvänsä Kojamolla esimerkiksi monipuolisten ja innostavien työtehtävien sekä hyvän työyhteisön ansiosta.
Keskeistä myyntineuvottelijan roolissa on Roosan mukaan asiakaspalvelu- ja myyntihenkisyys sekä kyky asettua asiakkaan asemaan. Samir kertoo hyötyvänsä myös monipuolisesta kielitaidostaan: suomen ja englannin lisäksi hän puhuu sujuvasti arabiaa, espanjaa ja ranskaa, mitä moni asiakas arvostaa.
Kun Samir viettää selkeästi suurimman osan työajastaan kentällä liikkuen, Roosa puolestaan tekee myös paljon töitä konttorilla kentällä suhaamisen ohessa.
Mitä muuta Roosan ja Samir kertovat työstään? Mistä he saavat onnistumisen kokemuksia ja miksi Kojamolle kannattaa heidän mielestään hakea töihin? Katso oheinen video!
Kiinnostaisiko sinua työskennellä Kojamolla? Testaa, sopisitko osaksi työyhteisöämme ja katso avoimet työpaikat!