IR, Investor Relations – tuttavallisemmin sijoittajasuhteet – on pörssiyhtiössä keskeinen toiminto, ja monessa mukana. Kojamon IR Specialist Heidi Nurmi kehuu erityisesti sijoittajasuhdetyön monipuolisuutta ja Kojamolla yhdessä tekemisen meininkiä.

Miten päädyit Kojamolle töihin, Heidi?
Sijoittajasuhteisiin päädyin aikanaan sattuman kautta ja tuntematta toimintoa erityisemmin ennalta. Siirtyessäni myöhemmin Kojamolle alkuvuodesta 2023 minulla oli jo 10 vuoden kokemus alalta.
Aloitin sopivasti tilinpäätöksen julkaisun alla. Tulin siis taloon raportoinnin kannalta kiireisimpään aikaan. Sijoittajasuhdetyön arki oli kuitenkin jo varsin tuttua, ja tilanne ei siten tullut yllätyksenä. Toisaalta pidän myös siitä, että on tekemisen meininkiä ja asioita viedään eteenpäin selkein aikatauluin, joskus vähän vauhdillakin.
Mitä sijoittajasuhdeasiantuntijan työ pitää sisällään?
Sijoittajasuhdetyö on todella monipuolista, sillä sijoittajasuhteet toimii kahdensuuntaisena viestintäkanavana yrityksen ja markkinoiden välillä. Keskusteluja on runsaasti eri sisäisten toimintojen ja ulkoisten tahojen kanssa. Työskentelemme läheisessä yhteistyössä erityisesti raportoinnin, vastuullisuuden ja viestinnän kanssa. Samalla tapaamme aktiivisesti instituutionaalisia sijoittajia, yksityissijoittajia, analyytikoita ja rahoittajia.
Osavuosikatsausten julkaisu ja näiden työstäminen rytmittää pitkälti vuotta, mutta työhön sisältyy paljon muutakin, etenkin julkaisujen välissä. Samaan työviikkoon voi hyvin mahtua esimerkiksi sijoittajatapaamisia, vierailu Lumo-taloilla sijoittajien kanssa, vastuullisuusuutisen työstämistä, analyytikkojen tietopyyntöihin liittyviä selvittelyjä, sijoittajauutiskirjeen luonnostelua, tiedotteiden lähettämistä, seuraavan vuoden sijoittaja-aktiviteettien suunnittelua johdon kanssa sekä verkkosivujen päivitystä. Mukavan monipuolista puuhaa.
Mikä pitää työssä mielen erityisen virkeänä?
Jatkuva uuden oppiminen on keskeisessä roolissa sijoittajasuhdetyössä. Omaa osaamista ja ammattitaitoa on ylläpidettävä, kun työ ja työkalut muuttuvat ja kehittyvät. Toisaalta tieto ja ymmärrys myös yrityksestä ja markkinasta lisääntyy luontaisesti työn ohessa.
Sijoittajasuhdeasiantuntijan on hyvä tietää, mitä yrityksen eri toiminnoissa tehdään ja suunnitellaan saadakseen selkeän kokonaiskuvan yrityksestä ja sen suunnasta. Näin saan poimittua oikeita asioita ja oikealla sävyllä oikeaan aikaan sijoittajayleisöille. Sama pätee tietysti markkinaan, jota seuraamme aktiivisesti.
Mikä on parasta Kojamolla ja sijoittajasuhdetyössä?
Kojamolla ehdottomasti parasta on ihmiset. Sijoittajasuhteissa toimimme todella laaja-alaisesti eri toimintojen kanssa projektista tai tehtävästä riippuen. Apua saa aina, kun tarvitsee – ja usein sitä tarjotaan jo ennen kuin ehtii edes pyytää. Tämä toimii toki molempiin suuntiin. Pidän siitä, että saan olla avuksi ja tueksi myös muille. Tällainen vastavuoroisuus luo tunnetta yhteen hiileen puhaltamisesta.
Sijoittajasuhdetyössä nautin eniten työn monipuolisuudesta. Osa työstä on tarkkuutta vaativaa ja sääntöjen sanelemaa, ja osa puolestaan luovuutta vaativaa ajattelutyötä ja luonnostelua. Työskentelemme ja sparrailemme laajasti sisäisten kontaktien kanssa eri toiminnoissa ja eri tasoilla, ja samalla olemme aktiivisesti yhteyksissä ulkoisten sidosryhmien kanssa.
Sijoittajasuhdetyössä on ihanaa myös se, kuinka työ on vahvasti projektiluontoista, ja näillä projekteilla on hyvin selkeät aikataulut ja tavoitteet.
Mieleenpainuvin muisto Kojamo-matkasi varrella?
Jokainen tulosjulkaisu on ollut osaltaan huojentava hetki, kun kuluneiden viikkojen intensiivinen työ on saatu vihdoin päätökseen. Minulle aherrus kulminoituu siihen, kun saan tulosjulkistustilaisuudessa kuunnella johdon esittelevän työmme tulosta eli tulostamme ensimmäistä kertaa.
Ehkä mieleenpainuvimpia hetkiä ovat olleet kuitenkin kohtaamiset sidosryhmiemme kanssa erilaisten vierailujen ja tapahtumien merkeissä. Järjestämme ajoittain institutionaalisille sijoittajille kohdekiertueita, joissa käymme tutustumassa Lumo-taloihin paikan päällä.
Kun olemme kiertueilla suorassa vuorovaikutuksessa sijoittajien kanssa, pääsemme kuuntelemaan ja havainnoimaan heidän näkemyksiään ja ajatuksiaan yrityksestämme. Samalla pääsemme itsekin tutustumaan taloihimme ja asuntoihimme lähemmin. Mukana matkassa on aina Lumo-kotien asiantuntija, joka tuntee talot ja toimintatapamme hyvin, ja osaa näin reagoida ehkä yllättäviinkin kysymyksiin ja huomioihin.
Kenelle suosittelisit Kojamoa ja erityisesti sijoittajasuhteita työpaikkana?
Monipuolisuutensa vuoksi sijoittajasuhteisiin voi tulla hyvin erilaisistakin taustoista. Parhaiten työssä viihtyy henkilö, jolla on voimakas halu lisätä omaa osaamistaan, ja joka nauttii siitä, että työn alla saattaa olla useampikin kovin erilainen projekti.
Kojamo on työpaikkana juuri nyt todella mielenkiintoinen, etenkin sijoittajasuhdetyön näkökulmasta. Hiljattain tapahtuneet muutokset johtoryhmässämme puhaltavat uutta virtaa ja innostusta työyhteisöön sekä tuovat taatusti muutoksia mukanaan. Samaan aikaan vuokramarkkinassa on käynnissä kysynnän ja tarjonnan tasapainottuminen, mikä näkyy sijoittajasuhdetyössä vahvasti.
Etsimme Kojamolle IR Specialistia noin vuoden mittaiseen määräaikaiseen sijaisuuteen. Kiinnostuitko? Tutustu työpaikkailmoitukseemme tarkemmin ja hae tehtävää ke 29.10.2025 mennessä.